Mennyt viikonloppu oli ääääärimmäisen odotettu ruudun täällä puolella, sillä tiedossa oli pitkään suunniteltu reissu Espanjaan Robbie Williamsin Let Me Entertain You Tour 2015 -kiertueen keikalle Barcelonan Palau Sant Jordiin. Lähdin reissuun tuttuun tapaan rakkaan ystäväni kanssa, jonka kanssa kävimme viime kuussa myös Tanskassa Queenin ja Adam Lambertin keikalla.
Kyseessä oli itselleni yhdeksäs Robbien keikka, mutta jälleen vatsassa oli perhosia kuin kyseessä olisi ollut se ensimmäinen vuonna 2003. Olimme saaneet hankittua (taas) liput parhaille paikoille eli lavan etuosan Golden Circleen ja odotukset olivat korkealla – keikalle piti tietysti siis tehdä myös teemakynnet, se oli selvää.
Olin ostanut Essien Olé Calienten jo viime vuoden puolella, mutta tiesin jo silloin että käyttäisin sitä ensimmäisen kerran vasta tällä Barcelonan reissulla. Lakka sopii nimensä puolestä täydellisesti Espanjaan ja sen pirteä sävykin oli juuri sopiva matkalle.
Olé Caliente näyttäytyy kuvissa hieman punaisempana mitä livenä, kynsillä lakka oli melkeinpä neonoranssi, mutta silti punainen. Jep, kuulostaa oudolta, mutta en osaa paremmin kuvailla tätä kaunokaista. Koostumus oli jälleen huippuluokkaa, 2 kerrosta täyteen peittävyyteen eikä siistittävää juuri ollut.
Halusin lakkaukseen mukaan jotain Robbieen liittyvää ja Tanskan reissulta Urban Outfittersiltä ostamani Horuksen silmä -kynsitatuoinnit sopivat teemaan loistavasti. Muutama vuosi sitten Robbien R-logona toimi hieman tyyliteltynä versiona juuri Horuksen silmä, joten se oli selvä valinta aksenttikynsiin. Tatuoinnin pohjalla on 2 kerrosta Essien Marshmallowia.
Etusormien bling on OPI:n This Gown Needs A Gown kuorrutettuna yhdellä kerroksella Painted Polishin Drunk On Holoa. Muiden kynsien holopylpyrät ovat OPI:n I Snow You Love Me:stä.
Palau Sant Jordilla koettu keikka oli jälleen taattua Robbieta: ensimmäisistä Let Me Entertain Youn tahdeista (sori edessämme seisoneet nuoret miehet, korvanne soivat hysteriakiljuntamme vuoksi varmaan vieläkin!) Rock DJ:n ja Trippingin kautta swing-klassikoihin, hard rock -Millenniumin ja Kidsin kautta Bohemian Rhapsody -coveriin ja Angelsin yhteislauluun päättyen.
En keskittynyt keikan aikana juurikaan kuvaamiseen, mutta muutaman (epäselvän ja tärähtäneen) räpsyn nappasin sentään:
Kaksi tuntia kului kuin siivillä ja keikan jälkeen olympiakylästä hotellille päin kävellessämme hymy oli herkässä vaikka kroppa oli kuin jyrän alle jäänyt. Matka Barcelonaan oli pitkä, mutta todellakin kaiken vaivan arvoinen. Lähtisinkö uudelleen? Kyllä, ehdottomasti!
Ennen kotimatkalle lähtöä meillä oli varattuna yksi päivä Barcelonaan tutustumiselle ja shoppailulle, reissun (massiivisesta!) kynsilakkasaaliista enemmän huomisessa postauksessa 🙂
Aurinkoista viikonjatkoa!
Translation: I travelled to Barcelona, Spain last weekend with my dear friend to see Robbie Williams live on his Let Me Entertain You Tour 2015 in Palau Sant Jordi. Olé Caliente by Essie was an easy choice for my manicure for the trip as well as some nail tattoos with Horus Eye theme.
Robbie was in top shape and the gig was definitely worth it to travel to Spain from Finland. I also had time to do some serious nail polish shopping, more of my haul on the next post tomorrow 🙂 Until then, have a great day!
Kynsillä:
- Duri – Rejuvacote 2
- Essie – Olé Caliente (x2)
- Essie – Marshmallow (x2)
- OPI – This Gown Needs A Crown (x1) & Painted Polish – Drunk On Holo (x1)
- OPI – I Snow You Love Me
- Glisten&Glow – HK Girl Top Coat