Tänään vuorossa lakkaus, jonka tein jo pari, kolme kuukautta sitten mutta jota en ole halunnut julkaista luokattoman huonojen kuvien vuoksi. Ostin viimein Color Clubin Blue-Mingin Cesarsilta jokin aika sitten, sillä olin ihastellut sen sävyä useammallakin lakkaajalla jo varmaan 2 vuoden ajan. Valitettavasti lakka oli liki mahdoton kuvattava: yritin saada lakkaa ikuistettua edes suunnilleen itsensä näköisenä sekä iPhonen kameralla että semi-järkkärillä, Photoshopilla värejä muokaten ja suunnilleen päälläni seisoen, mutta turhaan. Pahoittelen siis, että kuvat ovat tänään vähän sinnepäin. Sovitaan, että se Blue-Mingin kauneus on jossain näiden kuvien välimaastossa, jooko?
Halusin päästä tekemään ns. Turquoise stone -kynnet, ja yritinkin saada tuota kuviota ensin kaikkiin kynsiin. Totesin homman puolessa välissä, että lopputuloksesta on tulossa aivan liian levoton makuuni, joten jätin kuvioinnin ainoastaan keskisormiin. Koristelu on tehty kaksinkertaisella water spotted -tekniikalla, mustalla ja kultaisella Blue-Mingin päälle.
Ajattelin Blue-Mingin olevan täysin mahdoton lakattava kauniin pastellista sävystään johtuen, mutta ei se onneksi sitten niin mahdoton ollutkaan. Ensimmäinen kerros oli vähän nihkeä (lähinnä CC:n epämiellyttävän sudin vuoksi), mutta toinen kerros tasoitti pinnan mukavasti eikä raidoittumista juurikaan ollut. Mahdolliset pienet virheet lakkapinnassa tasoitti HK Girl.
Nämä olivat vallan mieluisat kynnet, tykkäsin mustien pikkurillien ja peukkujen tuomasta särmästä lakkaukseen. Harvemmin minun tulee käytettyä mustaa lakkaa, pitäisi ehdottomasti ottaa Licorice kynsille useammin! Nimettömissä ja etusormissa on lisäksi pienet mustat niitit, jotka löytyvät tästä koristehyrrästä Cesarsin valikoimasta.
Oli muuten kynsipiste aika jäätävässä sotkussa tämän lakkaussession jälkeen:
Suurimman sotkun aiheutti luonnollisesti tuo water spotted -homma, mutta ihan kohtuullisesti noita kaikkia pulloja ja muuta tykötarvetta pöydälle kertyy prosessin edetessä!
Kiva kun kävit, mukavaa viikonjatkoa!
Translation: I’ve been wanting to post this mani for a couple of months now but I am not that happy with the photos so I’ve been putting it off for a while. Blue-Ming by Color Club is an awesome nail polish but oh my how hard it is to photograph! I tried using my iPhone camera as well as my semi-SLR camera, therefore all the photos in this post are all somewhat different than the other. Let’s just agree that the beauty of Blue-Ming is somewhere in the middle, shall we?
At first I decided to do a turquoise stone kinda mani, but it ended being too busy for my taste on all the nails. That’s why I added it only to my middle fingers and kept it simple on my other nails. I must say I quite liked this mani and the black nail polish adds a nice touch and edginess to the combination.
Hope you’re having a great day, take care!
Kynsillä:
- OPI – Nail Envy Original
- Color Club – Blue-Ming (x2)
- OPI – Love.Angel.Music.Baby (x2)
- Essie – Licorice (x2)
- Mustat muoviniitit *
- Glisten&Glow – HK Girl Top Coat
*) saatu / received from Cesar’s Shop