Varpaita!

Olen pistänyt merkille, että kynsiaiheisissa blogeissa on tapana varoitella lukijoita mikäli postauksen kuvissa esiintyy paljaita jalkoja ja varsinkin varpaita. Ilmeisesti varpaita, noita jalkojen pikku pottuja pidetään jotenkin niin äklöinä ettei niitä voi ilman varoituksia esitellä tai jotain. Mun mielestä varpaat on kuitenkin aika symppiksiä, joten aion tässä postauksessa esitellä omani ilman sen kummempia sensurointeja 🙂

Tykkään kesäaikaan pitää varpaat lakattuina ja huollettuina, mutta näin syyskauden alkaessa jalkojenhoito vaan jotenkin jää ja näihin aikoihin sitä havahtuu tekemään jotain, kun koppuraiset kantapäät raastavat päivisin sukkia (ja öisin lakanoita…) eikä varpaiden kynsillä näy hiventäkään lakkaa.

Tein tässä kuitenkin eräänä iltana jalkahoidon kylpysuolaliotuksineen ja kynsinauharapsutuksineen ja totesin lopputuloksen vallan sieväksi. Suunnittelin ensin laittavani varpaisiin jonkin räväkän yksivärisen lakkauksen, mutta koska oon muutenkin nyt hurahtanut skittletteihin, niin päätin tehdä sellaisen myös varpaisiin.

Kuva lakkauksesta postauksen lopussa, ensin kuvissa tällä kertaa käytetyt lakat:

20131110-123312.jpg

Viimeisimmässä nailsupplies.us -tilauksessa saapui OPI:n Roosa Nauha -lakkasetti Pink of Hearts 2013, jossa on koristestrassien ja -decalien lisäksi kaksi teemaan sopivaa lakkaa: sähäkkä vaaleanpunainen Pink-ing of you ja mattaglitter More than a glimmer. Myönnän, että saatoin hankkia tuon paketin ainoastaan edullisen hinnan vuoksi: setti sattui olemaan alennuksessa n. 11 USD eli halpaa kuin makkara, joten olihan se pakko kotiuttaa. More than a glimmerkin on Limited edition -lakka ja nuo koristeet vallan suloisia ja ja ja…

Tuota Pink-ingiä olen itseasiassa kokeillut aikaisemmin, se löytyy äitini pedikyyrilaatikosta ja voi kuttu että se on hirveetä kuraa! Karmea raidoittumaan ja muutenkin ikävä levittää. En tiedä johtuiko tästä pränikästä pullosta vai varpaankynsien pienemmästä pinta-alasta, mutta tällä kertaa lakka levittyi vallan mallikkaasti. Kolme kerrosta vaadittiin peittävään lopputulokseen.

20131110-123324.jpg

Halusin siis ottaa nämä Roosa Nauha -setin lakat käyttöön ja valitsin niille kaveriksi vielä Essien herkkuruskean Chinchillyn.

20131110-123333.jpg

Peukkuvarpaisiin laitoin Pink-ing of you:n lisäksi muutamia litteitä glittereitä I snow you love me:stä – pedikyyrissä nuo glitterit toimivat aivan loistavasti, kun varpaankynsillä ei ole mitään ylimääräisiä ulokkeita, jotka voisivat mm. rikkoa sukat mukanaan. Strassit ei siitä syystä oikein sovi varpaille… Nimim. Kokemusta on.

Tällaiset varpaista tuli ja voi että että tykkään!

20131109-170453.jpg

Suloiset ovat, harmi vaan että tähän aikaan vuodesta ei oikein enää tarkene hipsutella kotona ilman villiksiä, näitä nimittäin tiirailisi vallan mielellään enemmänkin. Awws.

Käytetyt lakat:

  • OPI – Pink-ing of you
  • OPI – More than a glimmer
  • Essie – Chinchilly
  • OPI – I snow you love me
Mainokset

8 thoughts on “Varpaita!

  1. Voi, onpa söötit ❤ Minä katselen mielelläni sieviä, hoidettuja ja nätisti lakattuja varpaita. Omissa tuppaa yleensä olemaan vain se yksivärinen lakka, harvemmin jaksaa koristeluja väsäillä

    • Joo, harvoin sitä jaksaa olla kaksinkerroin niin kauan, että saa jotain erikoisempaa aikaan varpaisiin 🙂 Nää oli onneks helpot ja nopeet.

  2. Onpa ihanat varpaankynnet! Tässähän tekee mieli alkaa laittaa omia jalkoja myös, vähän päässeet nyt jo kesän jäljiltä retuperälle, ihan samoin kun sulla mitä kirjoitit. 🙂 Tästä inspiroituneena täytyy tehdä viikonloppuna jalkahuolto!

  3. Päivitysilmoitus: Niitatut Barbiet | Kynnet iskussaan ☆

  4. Päivitysilmoitus: Vuoden kärkikymmenikkö | Kynnet iskussaan ☆

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s