Essie – No More Film

Tänään esittelyssä on lakka, joka oli kynsilläni hyvin pelkistettyyn tyyliin, mutta joka on kuitenkin NIIN UPEA, että sitä kelpasi katsella ihan vaan sellaisenaan. Kyseessä on Essien tummanviolettiin vivahtava sininen creme No More Film, jonka hankin jo helmikuussa Kööpenhaminasta mutta joka sai odottaa vuoroaan kynsille näin pitkään.

No More Film vuoden 2012 Resort-kokoelmasta oli loisto-ostos, lakka on ihan huippulaatuinen ja aivan mielettömän helppo lakattava. Siistimispuuhat jäivät minimiin ja lakan blurple väri on yksinkertaisuudessaan tuijottelu-luokkaa. Tämä muistuttaa paljon Essien Bobbing For Baublesia, joka sekin on NMF:n tapaan erikoisen tummansininen pohjaväriltään.

IMG_5807

Lakkasin kynnet sellaisen päivän iltana, jolloin nuorimmaisemme oli joutunut vastentahtoisesti luopumaan rakkaasta tutistaan ja siksi päivä oli ollut toodella pitkä ja kiukuntäyteinen. En jaksanut sen ihmeemmin perehtyä koristeluihin, lakkasin ainoastaan nimettömiin 2 kerrosta OPI:n This Gown Needs A Crownia ja sen päälle töpöttelin sienellä Painted Polishin Drunk On Holoa.

Yksinkertaisen lakkauksen valmistuttua totesin, että Mi Nailsilta testiin saamani siirtotatuoinnit voisivat sopia mainiosti tämän yksinkertaisen lakkauksen kaveriksi ja päätinkin kynsien sijaan koristella sormeni. Valitsin testiin WS306 -arkin, jossa on erilaisia hopean- ja kullanvärisiä ketjumaisia kuvia:

IMG_5816

Tatuointipaketin mukana tulevien ohjeiden avulla kuvien siirtäminen iholle oli helppoa, ja suihkepullolla kostutetun talouspaperin kanssa siirtokuva tarttui paikalleen vaivatta, muutamassa sekunnissa. Kuvio pysyi sormella n. 12 tunnin ajan, syynä lyhyehköön pysymisaikaan oli tietysti runsas käsien pesu, rasvaaminen ja kynsinauhojen öljyäminen, jotka luonnollisesti rasittivat siirtotatuointia kovasti. Suojaisammassa paikassa kuvio pysyy varmasti pitempään ja paremmin.

Tatuointiarkin koko on 21×15 cm ja hintaa on 5,90 eur, tästä pääset halutessasi tutustumaan Mi Nailsin koko siirtotatuointivalikoimaan (en hyödy klikkailuista tai ostoksista mitenkään).

Vitsit kun näin hienoja siirtotatskoja olisi ollut silloin kun vielä kolusin festareita, vähänkö nämä ovat täydellisiä vaikkapa sellaiseen rymystelyyn! Kynsillekin näitä voi laittaa decalien tapaan, sitä koristelutyyliä testaan vähän myöhemmin 🙂

Kiva kun kävit, hauskaa juhannusta!

Kynsillä:

  • Essie – First Base
  • Essie – No More Film
  • OPI – This Gown Needs A Crown
  • Painted Polish – Drunk On Holo
  • Blue Sea Nail WS306 -siirtotatuoinnit*
  • Rica – Glossy Glam

*) saatu

Mainokset

Essie – Bachelorette Bash

Yksi Tanskasta ostamistani lakoista on Essien Bachelorette Bash, jota olen katsellut sillä silmällä jo Suomessa useampaan otteeseen. Lakka on mehukkaan pinkki, joten tottakai se oli hankittava itselle! Essie kuvailee Bachelorette Bashia sanoin ”wildly fruity, juicy fuchsia” ja se on kyllä hyvin sanottu:

IMG_1389

Mietin lakkaan jo kaikenlaisia koristeita, mutta pienen pohdinnan jälkeen päätin jättää sen (sillä kertaa) sikseen. Lisäsin ainoastaan nimettömiin kerrokset OPI:n This Gown Needs A Gownia ja sen päälle vielä kerroksen Painted Polishin Drunk On Holoa. Pitemmillä kynsillä Drunk On Holo vaatii (muistaakseni) 3 kerrosta täyteen peittävyyteen, joten TGNAC helpottaa lakkausprosessia kummasti eikä glitterkynnestä tule liian paksua, kun kynnellä ei lillu tolkuttomasti kirkasta lakkaa glitterin sijaan.

IMG_1390

Mun on vissiin aika laittaa blogin pillit pussiin (ei ole), sillä en enää tunnu keksivän mitään uutta sanottavaa näistä pinkeistä Essieistä. Ne on vaan niin täydellisiä. Bachelorette Bashinkin koostumus oli niin täydellinen, etten joutunut edes juuri siistimään kynsinauhoja lakkausurakan jälkeen. Kaksi kermaisen täyteläistä kerrosta riitti täyteen peittävyyteen, ja lakka on tosiaan niin kaunis, että sitä voi huoletta käyttää sellaisenaan ❤ Lisäksi lakan sävy on sopivan lämmin, eikä kylmä kuten fuksiat lakat yleensä ovat – ehdoton plussa, sekin!

Tanskan-reissulta mukaan tarttui myös elämäni ensimmäinen eos:n huulirasva. Bongasimme matkaseurani kanssa näitä Urban Outfittersiltä ja nappasin heti granaattiomenan ja vadelman tuoksuisen palluran näppeihini. Bachelorette Bash kynsilläni totesin sen mätsäävän täydellisesti eos:ään. Awww.

IMG_1386

Ja vaikka kuinka olin sitä mieltä, että BB oli itsekseen kaunis, en malttanut olla lisäämättä hololeimoja vielä ennen lakkauksen poistoa:

IMG_1417

Käytin leimaushommiin Color Clubin Halo-graphicia sekä Konadin Square Plate 01:stä.

Translation: Bachelorette Bash by Essie is one of those perfect Essie polishes. The formula is perfection, application is a breeze and the shade of warm fuchsia is so pretty it doesn’t necessarily require any decorations. I only added one coat of This Gown Needs A Crown by OPI as well as one coat of Drunk On Holo by Painted Polish and was completely satisfied. Even more so when I noticed my eos lip balm matched my nails perfectly!

I wanted to see how the polish would look with holo stamping, so I added stamped images using Color Club Halo-graphic and Konad Square Image Plate 01.

Kynsillä:

  • OPI – Nail Envy Maintenance
  • Essie – Bachelorette Bash (x2)
  • OPI – This Gown Needs A Crown (x1) + Painted Polish – Drunk On Holo (x1)
  • Color Club – Halo-graphic & Konad Square Image Plate 01
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat

 

 

Essie – Olé Caliente

Mennyt viikonloppu oli ääääärimmäisen odotettu ruudun täällä puolella, sillä tiedossa oli pitkään suunniteltu reissu Espanjaan Robbie Williamsin Let Me Entertain You Tour 2015 -kiertueen keikalle Barcelonan Palau Sant Jordiin. Lähdin reissuun tuttuun tapaan rakkaan ystäväni kanssa, jonka kanssa kävimme viime kuussa myös Tanskassa Queenin ja Adam Lambertin keikalla.

Kyseessä oli itselleni yhdeksäs Robbien keikka, mutta jälleen vatsassa oli perhosia kuin kyseessä olisi ollut se ensimmäinen vuonna 2003. Olimme saaneet hankittua (taas) liput parhaille paikoille eli lavan etuosan Golden Circleen ja odotukset olivat korkealla – keikalle piti tietysti siis tehdä myös teemakynnet, se oli selvää.

IMG_1822

Olin ostanut Essien Olé Calienten jo viime vuoden puolella, mutta tiesin jo silloin että käyttäisin sitä ensimmäisen kerran vasta tällä Barcelonan reissulla. Lakka sopii nimensä puolestä täydellisesti Espanjaan ja sen pirteä sävykin oli juuri sopiva matkalle.

Olé Caliente näyttäytyy kuvissa hieman punaisempana mitä livenä, kynsillä lakka oli melkeinpä neonoranssi, mutta silti punainen. Jep, kuulostaa oudolta, mutta en osaa paremmin kuvailla tätä kaunokaista. Koostumus oli jälleen huippuluokkaa, 2 kerrosta täyteen peittävyyteen eikä siistittävää juuri ollut.

IMG_1825

Halusin lakkaukseen mukaan jotain Robbieen liittyvää ja Tanskan reissulta Urban Outfittersiltä ostamani Horuksen silmä -kynsitatuoinnit sopivat teemaan loistavasti. Muutama vuosi sitten Robbien R-logona toimi hieman tyyliteltynä versiona juuri Horuksen silmä, joten se oli selvä valinta aksenttikynsiin. Tatuoinnin pohjalla on 2 kerrosta Essien Marshmallowia.

IMG_1823

Etusormien bling on OPI:n This Gown Needs A Gown kuorrutettuna yhdellä kerroksella Painted Polishin Drunk On Holoa. Muiden kynsien holopylpyrät ovat OPI:n I Snow You Love Me:stä.

IMG_1968

Palau Sant Jordilla koettu keikka oli jälleen taattua Robbieta: ensimmäisistä Let Me Entertain Youn tahdeista (sori edessämme seisoneet nuoret miehet, korvanne soivat hysteriakiljuntamme vuoksi varmaan vieläkin!) Rock DJ:n ja Trippingin kautta swing-klassikoihin, hard rock -Millenniumin ja Kidsin kautta Bohemian Rhapsody -coveriin ja Angelsin yhteislauluun päättyen.

En keskittynyt keikan aikana juurikaan kuvaamiseen, mutta muutaman (epäselvän ja tärähtäneen) räpsyn nappasin sentään:

IMG_1865

 

IMG_1889

IMG_1903

Kaksi tuntia kului kuin siivillä ja keikan jälkeen olympiakylästä hotellille päin kävellessämme hymy oli herkässä vaikka kroppa oli kuin jyrän alle jäänyt. Matka Barcelonaan oli pitkä, mutta todellakin kaiken vaivan arvoinen. Lähtisinkö uudelleen? Kyllä, ehdottomasti!

Ennen kotimatkalle lähtöä meillä oli varattuna yksi päivä Barcelonaan tutustumiselle ja shoppailulle, reissun (massiivisesta!) kynsilakkasaaliista enemmän huomisessa postauksessa 🙂

Aurinkoista viikonjatkoa!

Translation: I travelled to Barcelona, Spain last weekend with my dear friend to see Robbie Williams live on his Let Me Entertain You Tour 2015 in Palau Sant Jordi. Olé Caliente by Essie was an easy choice for my manicure for the trip as well as some nail tattoos with Horus Eye theme.

Robbie was in top shape and the gig was definitely worth it to travel to Spain from Finland. I also had time to do some serious nail polish shopping, more of my haul on the next post tomorrow 🙂 Until then, have a great day!

Kynsillä:

  • Duri – Rejuvacote 2
  • Essie – Olé Caliente (x2)
  • Essie – Marshmallow (x2)
  • OPI – This Gown Needs A Crown (x1) & Painted Polish – Drunk On Holo (x1)
  • OPI – I Snow You Love Me
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat

OPI – Mermaid’s Tears

Omaan silmääni usein ne yksinkertaisimmat lakkaukset ovat kaikkein kauniimpia. Jokin aika sitten bongasin Instagramissa Bliss Polishin Yvetten tekemän vihreänsävyisen, simppelin yhdistelmän ja päätin melkein samantein kopioida sen omille kynsilleni. En omista ihan täysin samoja lakkoja mitä hän oli lakkauksessaan käyttänyt, mutta aika lähelle kuitenkin.

IMG_7315

Käyttämättömien laatikosta OPI:n My Dogsled Is A Hybridiä paikkaamaan löytyi OPI:n Mermaid’s Tears, jonka hankin jo varmaan viime vuoden puolella. Harvemmin kynsille päätyy vihreänsävyisiä lakkoja, joten MT joutui odottamaan vuoroaan vähän turhan pitkään. Se oli kuitenkin koostumukseltaan vallan mukava lakka, sellaista luirua josta minä tykkään ja vihreän sävynä vallan hurmaava. Ihana dusty green. Kynsillä 2 helppoa kerrosta.

IMG_7314

Lakkauksen bling on Painted Polishin Drunk On Holo ja nimettömässä on Essien Master Plan. Chinchilly olisi ehkä ollut sävyltään lähempänä Yvetten käyttämää CG:n Recycleä, mutta otin taiteellisen vapauden vähän rukata käytettyjä sävyjä.

Palluraholot ovat I Snow You Love Me:stä, sekin OPIa.

IMG_7313

Näin yksinkertaista tänään, mukavaa loppuviikkoa!

Translation: This mani is completely copied from Yvette @blisspolish. Though I didn’t have the exact same polishes she used on her pretty & simple mani, I tried to find something close enough from my stash. I loved this simple and cute combination!

Kynsillä:

  • Essie – First base
  • OPI – Mermaid’s Tears (2 krs)
  • Painted Polish – Drunk On Holo (2 krs)
  • Essie – Master Plan (2 krs)
  • OPI – I Snow You Love Me
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat

Butter London – Trout pout

Tämän päivän postaus on sisällöltään lyhyt, mutta sitäkin kauniimpi. Bongasin joskus maalis-huhtikuussa Instagramissa kaunistakin kauniimman Butter Londonin lakan Trout pout, jota lähdin siltä istumalta metsästämään ympäri nettiä. Huomasin pian, ettei BL:n lakkoja (saati Trout poutia) niin vain löydykään Suomeen toimitettavaksi, joten ystävällinen kynsisisko Kata lupautui toimittamaan ko. kaunokaisen minulle Briteistä käsin.

Erinäisten mutkien kautta lakka saapui innosta täriseviin käsiini vasta kesäkuun alussa, ja senkin jälkeen halusin käyttää lakkaa vasta oikein erityisessä tilanteessa. En myöskään halunnut piilottaa kaunista lakkaa ylimääräisillä koristuksilla, joten pidin asiat yksinkertaisina ja lisäsin vain yhteen kynteen glitteriä ja leiman:

20140821-223549-81349228.jpg

Butter Londonin pullot ovat tuollaisia paksuja, littania möhköjä, joten oli mukava yllätys että mustan päällyskorkin alta löytyi pienempi, paremmin käteen sopiva korkki. Suti itsessään oli makuuni liian ohut ja löysä, mutta lakan hyvä koostumus pelasti lakkauskokemuksen. Kolme kerrosta Trout pout lopulta vaati täyteen peittävyyteen – mutta jumatsuikka että se on KAUNIS lakka! Siis aivan mieletön, oikea karkki silmille ❤

20140821-223549-81349978.jpg

Nimettömissä on 2 kerrosta Painted Polishin Drunk on Holoa sekä leima MoYoun Sailor 06 -laatasta.

Näin jälkeenpäin tajusin, että olen ottanut lakkauksesta aivan luvattoman vähän kuvia, mutta sentään yksi otos löytyi, josta käy ilmi Drunk on Holon ihana kimallus suorassa auringonpaisteessa, tadaa:

20140821-223550-81350929.jpg

Välillä parhaat lakkaukset on just niitä yksinkertaisimpia ❤ Ihana Trout pout!

Translation: I first fell in love with Butter London’s Trout pout this March or April but ended up getting it on my paws this June. I didn’t want to cover the lovely polish too much with decorations so I only added an accent nail with Drunk on Holo by Painted Polish and a stamp from MoYou’s Sailor 06 plate.

I didn’t care for the brush on Butter London, but the fact that Trout pout is such an amazingly gorgeous shade of coral pink made all the 3 coats worth their while ❤ What a beauty!

Kynsillä:

  • Orly – Nailtrition & Essie – First base
  • Butter London – Trout pout (3 krs)
  • Painted Polish – Drunk on Holo (2 krs)
  • MoYou London Sailor 06 & Konad Special Polish White
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat

Holopöhnässä

Glitterinnälkäiset silmäni bongasivat jokin aika sitten Instagramissa Painted Polish -indiemerkin Drunk on holo -lakan. Aikani taistelin houkutusta vastaan, mutta lopulta totesin että hitot, ja suunnistin Lexin nettisivuille hopeinen glitterinsäihke silmissä. Näpytin Drunk on holon ostoskoriin ja kävin vielä varmuuden vuoksi muut lakat läpi, jos vaikka Drunkille löytyisi matkakaveri. No löytyihän sille, korallinpinkki Honeysuckle livahti aika hätäseen Drunk on holon kaveriksi ostoskoriin.

Molemmat lakat olivat livenä yhtä kauniita mitä swatcheissa, joten en halunnut peittää niitä koristeluilla sen kummemmin. Lakkojen koostumukset olivat ihan ok (Honeysuckle ehkä hitusen paksuhkoa), suti oli mukavan leveä ja jämäkkä. Drunk on holon lakkapohja on kirkas ja hologlitterhiput neliön muotoisia – hauska yksityiskohta 🙂

Kynsillä on 2 kerrosta Honeysucklea ja 3 kerrosta Drunk on holoa, päällä HK Girl:

20140612-132914-48554386.jpg

20140612-132915-48555173.jpg

Sulaa rakkautta!

Ruokakaupassa sattui vielä olemaan sopiva valaistus, joten nappasin kuvan kaunokaisista myös siellä:

20140612-133054-48654783.jpg

Parin päivän käytön jälkeen halusin testata Ruotsin-reissulta ostamaani Essien Need a vacationia, kierrätin Drunk on holoa ja lisäsin kynsivinyyli-raitoja sekä vapaalla kädellä tusatun rusetin. Valkoinen on GT:n White:

20140612-132915-48555890.jpg

Need a vacationistakaan ei ole poikkipuolista sanaa sanottavana, hyväkäytöksinen pinkki joten tervetuloa mun lakkajemmaani!

Meidän perheellä on takana iloinen synttäriviikonloppu, kuopuksemme täytti yksi vuotta ja viimeiset pari päivää ovat menneet tiukasti juhlia järjestäessä ja kakkuja leipoessa. Samalla olen fiilistellyt poikamme syntymää ja kulunutta vuotta, en voi käsittää miten aika kuluu näin nopeasti! Juuri hetki sitten silittelin vielä ihanaa raskausvatsaani ja nyt tuon ihanan ja helpon raskausajan tuotos konttailee pitkin poikin, kävelee pitäen kiinni seinistä ja huonekaluista, tutkii kaikkea mahdollista yksivuotiaan hartaudella, harjoittelee ensimmäisiä sanojaan ja hymyilee ja nauraa niin, että suunsa kaikki 5 valkoista hammasta loistavat – ja levittää vilpitöntä iloaan kaikille, jotka kohtaa matkallaan ❤ Ihanaa viikonalkua kaikille!

Translation: I’ve bought my first two Painted Polish… erm… polishes – Drunk on holo and Honeysuckle – and wanted to wear them on their own, without covering their natural beauty with decorations. 

After a couple of days wear I switched Honeysuckle to Need a vacation by Essie and added some stripes done with @teismom Nail Vinyls.

Kynsillä:

  • Orly – Nailtrition & Essie – First base
  • Painted Polish – Honeysuckle (2 krs)
  • Painted Polish – Drunk on holo (3 krs)
  • Essie – Need a vacation
  • Gina Tricot – White & Straight Nail Vinyls @teismom
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat