Essie – Really Red

Hei, olen Sini ja olen koukussa Essien punaisiin lakkoihin. Helmikuiselta Tanskan-reissulta mukaan tarttui kolme uutta punasävyistä lakkaa ko. merkiltä ja otin heti Really Red -nimisen kaunottaren kynsille – tietysti mustavalkoisiin leimoihin ja kimallukseen yhdistettynä:

IMG_1104

Uskotteko jos sanon, että Really Red oli miellyttävä lakata, mehukkaan punainen ja aivan ihana? Hyvä, koska se oli. Lakassa ei siis ollut eroa niihin muihin punaisiin Essieihin, joita jemmastani löytyy… krhm, useampi. Lakka oli myös täysin nimensä veroinen, Really Red oli todellakin punainen! Ihana, ihana punainen.

Lisäsin etu- ja keskisormiin kukonaskel-leimat Bundle Monsterin laatasta BM-322. Harmittelin leimaamisen jälkeen kuvion kokoa: kukonaskeleet ovat laatassa niin isot, ettei niitä mahtunut omille kynsilleni kuin muutama hassu. Ratkaisu ongelmaan löytyi kuitenkin nopeammin kuin arvasinkaan, mutta siitä enemmän ensi postauksessa 🙂

Nimettömään lisäsin pari helppoa kerrosta OPI:n Love.Angel.Music.Babya. Tykkään hirmuisesti näistä hienoa glitter-hitulaa sisältävistä lakoista (glitter-hitulalle lienee myös jokin virallisempi nimitys?), mutta niiden siistiminen kynsinauhoilta on melkoista tuskaa. Vaikka lakan yrittäisi siistiä kuinka vähin siistimissiveltimenvedoin pois kynsinauhoilta, aina viimeistään kuvausvaiheessa huomaa kuinka koko sormenpää kimaltaa lakan jäljiltä. Tähän ongelmaan löytyi apu kuin ihmeen kautta, Color4Nails -nettikauppa tarjosi minulle nimittäin testiin Crystalline Nail Veil -tuotettaan, joka toimii lateksisuojana mm. liukuvärjäyksien, vesimarmoroinnin ja muun sotkuisen kynsienkoristelun kanssa.

Tuote ei oikeastaan eroa mitenkään nestemäisestä lateksista, jota hankin jokin aika sitten eBaysta ja jonka esittelin tässä postauksessa. Crystalline Nail Veil saa kuitenkin plussaa keltaisesta väristä, joka erottuu paremmin kynsinauhalla mitä väritön lateksi, sekä striper-tyyppisestä sudistaan, jonka avulla keltainen mömmö on helppoa sivellä hyvin lähelle kynnen juurta. Nail Veil kuivuu suunnilleen minuutissa kuivaksi ja on helppo kuoria yhdellä vetäisyllä pois kun on sen aika.

En ole vielä kokeillut Nail Veiliä liukuvärjäyksiin tai vesimarmorointeihin, mutta tällaisten LAMB:in tyyppisten glitterlakkojen kanssa se on varsin mukava tuote ja helpottaa siistimisprosessia. Plussaa myös edullisesta hinnasta, 8 millin purtelo maksaa Color4Nailisilla maltilliset 6 dollaria. Mikäli kiinnostuit, tuote löytyy *kliks* täältä (en hyödy klikkauksista tai mahdollisista ostoksista mitenkään 🙂 )

IMG_1106

IMG_1105

Kiva kun kävit, ensi postauksessa sitten tarkemmin siitä pienemmästä kukonaskel-kuviosta 🙂

Translation: I bought Essie’s Really Red from my trip to Denmark and I couldn’t wait to try it! I combined it with houndstooth pattern from Bundle Monster’s BM-322 plate and some delicate bling by Love.Angel.Music.Baby by OPI.

To ease the clean-up process after applying LAMB I added some Crystalline Nail Veil I was sent for review from Color4Nails. Nail Veil works as a protective layer while doing messy manis such as gradients, water marbling etc. I have yet to use it with these techniques, but I have found it to be a great product when using glitter polishes. As you might have noticed, fine glitter polishes tend to stick to your cuticles even though you try to clean them up as neatly as possible. Nail Veil prevents the glitter from sticking to your cuticles hence making the clean-up process a lot easier.

Thanks for visiting, have a great day everybody!

Kynsillä:

  • OPI – Nail Envy Original
  • Essie – Really Red (x2)
  • Color4Nails – Crystalline Nail Veil*
  • OPI – Love.Angel.Music.Baby (x2)
  • Gina Tricot – White
  • Rica – Blackout & Bundle Monster BM-322

*) saatu / received for an honest review

Mainokset

Barcelonan saalis – Barcelona nail polish haul

This post is about the massive nail polish haul I gained on my recent trip to Barcelona – enjoy the photos!

Viime viikonlopun Barcelonan-reissulta odotin lähes Robbien keikan veroisesti visiittiä Kikon kosmetiikkaliikkeeseen ja heidän kynsilakkahyllyjensä ääreen. Olin jo useamman kuukauden ajan tehnyt lakkaostoslistaa kännykkään valmiiksi ja otin etukäteen selvää mm. Instagramin kautta mihin liikkeeseen kannattaa iskeä parhaan lakkasaaliin varmistamiseksi. Instagramissa saatujen vinkkien perusteella kaikissa Kikon liikkeissä on suunnilleen sama lakkavalikoima, joten emme ottaneet sen suurempaa stressiä tietyn liikkeen löytymisestä – lyhyestä reissusta johtuen päätimme vierailla heti ensimmäisessä vastaantulleessa liikkeessä.

IMG_1834

Tuo liike löytyikin melkein heti kaupunkiin saavuttuamme kun kävimme hotellimme naapurissa sijaitsevassa Arenas de Barcelona -ostoskeskuksessa Placa Espanyalla. Olin odottanut, että Kikon lakoilla olisi hintaa 2,90 euroa, mutta kävikin ilmi, että KAIKKI lakat olivat alennuksessa ja maksoivat 1,90 euroa kipale. Siinä ei paljoa tarvinnut karsimista tehdä, ostoskoriin päätyi jokaikinen kauniilta ja mielenkiintoiselta näyttänyt lakka..!

IMG_1836

 

IMG_1837

Ostoskoriin päätyi lähinnä pastellisia cremejä, mutta muutama glitterhitulayksilökin pääsi mukaan. Ensimmäisestä liikkeestä mukaan lähti parisen kiloa Kikoa ja tämä setti maksoi suunnilleen 36 euroa.

IMG_1839

Liikkeen myyjä saattoi hieman katsoa meitä pitkään, mutta se nyt ei paljoa haitannut – fiilis oli aikalailla katossa Kikojen löytymisen jälkeen!

Seuraavana, keikan jälkeisenä päivänä meillä oli vielä kokonainen päivä aikaa tutustua Barcelonaan ja sen shoppailumahdollisuuksiin tarkemmin. Itse olin kiinnostunut Kiko-fiksin jälkeen siitä, mitä Essiet maksaisivat kaupungissa. Osuimme El Corte Inglésin ostoskompleksiin La Rambla -ostoskadun alkupäässä, mutta 13,90 euron kappalehinta ei saanut ostoshaluja syttymään – vaikka liikkeen Essie-ständit olivatkin kieltämättä houkuttelevat:

IMG_1951

IMG_1952

Kävelimme La Ramblan loppuun asti ja päädyimme satamassa sijaitsevaan Maremagnum-ostoskeskukseen. Siellä vierailimme vielä toisessa Kikossa, josta mukaan lähti muutama lisälakka. Maremagnumin liikkeessä oli vähän parempi valikoima mitä Arenas de Barcelonalla, joten täydensimme aiempaa saalistamme vielä muutamalla yksilöllä.

Kikon jälkeen osuimme puolivahingossa Primor-nimiseen kemikalioon, josta löytyi mm. Essenceä sekä Catricea. Jätin nämä hyllyt kuitenkin rauhaan, OPI:n ständinkin pystyin ohittamaan (lakoilla hintaa 11,95 eur) mutta 8,95 euron hintaisia Essieitä en enää pystynyt vastustamaan. Mukaan lähti uuden Flowerista-kokoelman violetti nimilakka, mintunvihreä Blossom Dandy sekä vaaleanpunainen Funny Face. Flowerista-lakkojen kylkeen sain 5 millin minipullon Sugar Daddya ja näiden lisäksi nappasin mukaan kesän 2014 minikokoelman, jossa oli 5 millin pullot Ruffles & Feathers, Haute In The Heat sekä Roarrrrange.

Illalla hotellilla saalista ihaillessa lopputulema oli melkoisen herkullinen:

IMG_1963

Koko kirjava setti löytyi siis Barcelonasta, lukuunottamatta OPI:n lahjapakkausta, jonka matkaseurani toi minulle Arlandasta. Neljän OPI:n pakkaus maksoi 199 kruunua, joten yhtä OPI:a kohden hintaa jäi vain n. 5 euroa. Paketin vaalea beige Ticke My France-y on eri lahjapakkauksesta, sillä teimme pieniä vaihtokauppoja ystäväni kanssa matkan aikana.

Barcelona oli siis lakkaharrastajalle melkoinen taivas, olen enemmän kuin tyytyväinen saaliiseeni ja varsinkin niiden hintaan. Alle 2 euroa hyvänlaatuisista Kikoista on melkeinpä ilmaista hupia ja vaikka kuvassa lakat saattavat näyttää samanlaisilta, tikutusvaiheessa kaikki olivat todellakin omanlaisiaan. Nyt onkin vaikea valinta ottaa näistä kaunokaisista jokin tai jotkut ensimmäisenä kynsille – miten tällaisesta satsista nyt voi valita mieluisimman?? Edessä on värikäs Kiko-kevät 🙂

Edit. Tässä vielä listaus hankituista lakoista:

KIKO

  • 279 Yellow
  • 283 Dark Coral Pink
  • 297 Acid Green
  • 319 Light Dove
  • 333 Brilliant Violet
  • 336 Electric Blue
  • 338 Light Lavender
  • 360 Strawberry Pink
  • 362 Poppy Red
  • 372 Nude
  • 376 Candy Pink
  • 377 Apple Blossom
  • 482 Tangerine
  • 485 Peachy Pink
  • 389 Mint Milk
  • 497 Pearly Indian Violet
  • 499 Dahlia Mauve
  • 503 Ginger Pink
  • 504 Pearly Glaze Pink
  • 515 Metallic Plain Chocolate
  • 518 Light Navy Blue
  • 522 Pearly Sapphire Blue
  • 854 Mint
  • 856 Pearly Jeans

OPI

  • Tickle My France-y
  • Keeping Suzi At Bay
  • Alcatraz… Rocks
  • In The Car-pool Lane

ESSIE

  • Flowerista
  • Blossom Dandy
  • Funny Face
  • Ruffles & Feathers
  • Haute In The Heat
  • Roarrrrange

Tanskan tuliaisia

Taannoisen Tanskan reissuni tuomiset olivat hyvin pitkälti kynsilakkapainotteiset, ellei perheelle hankittuja bändi- ja Hard Rock Café -paitoja lasketa. Olin jo varustautunut roudaamaan reissulta kotiin kaikenlaisia ihania harvinaisempia lakkoja, mutta koska tutustumisemme Hard Rock Cafén uudistuneeseen cocktail-listaan venähti useamman juoman mittaiseksi, emme ennättäneet paikkaan, jossa myytiin mm. Fnugin lakkoja. Harmitusta helpotti kuitenkin se, että Essie oli merkkinä hyvin edustettuna monessa liikkeessä ja Osta 3, maksa 2 -tarjous oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus. Hinnaltaan Essiet olivat suunnilleen Suomen hintaluokkaa.

Mieleen on Essien osalta jäänyt kokemus Kööpenhaminan päärautatieasemalta, jolta matkasimme junalla kohti Herningiä ja reissun päätähtiä eli Queenia sekä Adam Lambertia: aseman keskellä oli Mata’s -niminen kosmetiikkakioski, jossa oli myynnissä perinteisten L’Orealin ja Rimmelin lisäksi myös Essietä. Junan lähtöön oli aikaa vielä jonkin aikaa, joten kiersimme ystäväni kanssa tuon pikkuliikkeen aikamme kuluksi. En ollut uskoa silmiäni, kun näin kioskin Essie-ständin: en ole nähnyt parempaa Essie-valikoimaa Suomessa missään. Valikoimassa oli ydinkokoelman lisäksi perinteiset hoito-, alus- ja päällyslakat sekä useita sellaisia lakkayksilöitä, joista en ole koskaan kuullutkaan. Mata’silla oli myös voimassa kolmen lakan tarjous, joten otin siitä luonnollisesti hyödyn irti. Ja tämä kaikki siis pikkuisessa liikkeessä keskellä Köpiksen päärautatieasemaa!

Mukaan lähti taas vähemmän yllättäen punasävyisiä lakkoja:

IMG_0571

Bachelorette Bash – Rosebowl – Really Red

 

Näistä keskimmäinen, eli Rosebowl oli sellainen, jonka nähdessäni päästi ihastuneen huokauksen. Se on ihana! Bachelorette Bashia olen katsellut usein jo Suomessa, Really Red on kaunis kirkkaanpunainen yksilö.

Myös tällaiset likaisensävyiset lakkaset pääsivät matkaan mukaan:

IMG_0570

Island Hopping – Smoking Hot – No More Film

 

IMG_0574

Sally Hansen – Velvet Crushed, OPI – Pamplona Purple, Essie – Play Date

 

Helsingin lentokentältä ostin vihdoin OPI:n Pamplona Purplen, Sally Hansenin Velvet-lakan ostin Mata’sin alesta ja lila Essien Play Date osui matkaan mukaan jostain matkan varrelta, en enää muista mistä.

Chanel - May, Essie - Where's My Chauffeur?

Chanel – May, Essie – Where’s My Chauffeur?

Viime postauksessa esitellyn Chanelin Mayn ostin Kastrupin lentokentältä ja Essien Where’s My Chauffeur?in sain matkaseuraltani ystävänpäivälahjaksi ❤

Tällainen saalis siis tarttui mukaan Tanskasta, ihania lakkoja joita en malta päästä kokeilemaan!

Translation: Here are the polishes I bought from my recent trip to Denmark. I ended up buying loads of Essies because they were usually on discount. I can’t resist a good Buy 2, Get 1 For Free offer 🙂 The selection of Essie polishes was wider than in Finland and the prize was about the same.

B Squared Lacquer – True Love

Ja viimeinen B Squared Lacquer uunista ulos! Testasin neljäntenä Sweetheart Collectionin ainoaa hololakkaa, joka on nimeltään True Love. Täytyy myöntää, että kolmen aikaisemmin kokeillun B Squared -lakan perusteella en odottanut tämän lakattavuudesta kovinkaan kummoisia – mutta oi kuinka petyin! Lakka liukui kynsille aivan uskomattoman helposti ja peitti kahdella kerroksella.

Lakkauspäivänä paistoi sopivasti myös aurinko (harvinaista mutta tervetullutta herkkua!), ryntäsin kesken kynsinauhojen öljyämisen pihalle pakkaseen poseeraamaan käsi kohti aurinkoa:

IMG_0385

Vaikka sitä ei niin kuvassa näy, True Loven lineaarinen holoefekti oli aivan huikea!

IMG_0386

Keinovalossa True Loven kaunista lineaarista holoa ei saanut houkuteltua kuviin (lue: ainakaan minä en saanut), mutta siellä se kuitenkin oli. Halusin lisätä lakan päälle koko kynnen leimat, ja siihen hommaan sopi täydellisesti viime viikolla Born Pretty Storesta testiin saamani leimalaatta BP-21 (tuotenro 17266):

IMG_0387

Jo aikaisemmin kokeiltujen BPS:n leimalaattojen perusteella arvasin, että laatta leimaa hyvin, ja niin se myös teki. Ainoastaan osa ohuimmista viivoista jätti tarttumatta kynnenpintaan, sekin johtuu liian vähäisestä voimankäytöstä leimausvaiheessa. Laatassa ei siis ole moitittavaa, enkä malta odottaa, että pääsen kokeilemaan tuota vasemman alakulman viivakuviota – graafisia kuvioita rakastava sydämeni hypähti kun näin sen laatalla! Koodilla SKUG10 saat halutessasi 10% alennuksen Born Pretty Store -tilauksesta 🙂

Ja loppuun vielä pakollinen salamalla avustettu kuva True Love -holosta:

IMG_0389

Tällainen oli siis B Squared Lacquerin ystävänpäivää varten kehittelemä Sweetheart Collection ja Kynnet iskussaan -blogin ensimmäinen teemaviikko. Woohoo, kunnialla maaliin! *tuuletusta* Mitä tykkäsit lakoista, mikä neljästä oli lempparisi?

IMG_0317

Jos itse pitäisi yksi näistä valita, niin värin puolesta kallistuisin maanantaisen marjapuuronpinkin B Mine -cremen puoleen, jos taas lakattavuudeltaan parasta kysytään, niin se on tämänpäiväinen True Love -holo. Toisaalta XOXO-crelly oli kauheen hemppis ja laventelinen Sweet Talk herkullinen… Koita tässä nyt sitten valita parasta kun kaikissa oli omat hyvät puolensa!

Haluan myös toivottaa just sulle hyvää ystävänpäivää! Siinä vaiheessa kun tämä postaus on julkaistu, allekirjoittanut istuu lentokoneessa matkalla kohti Kööpenhaminaa, rakasta ystävää ja Queenin ja Adam Lambertin keikkaa huomenna sunnuntaina – ei hassumpi tapa viettää ystävänpäiväviikonloppua, ei ollenkaan 🙂 Luvassa Hard Rock Café -käynti, muutama drinksu, kynsilakkashoppailua, pitkä junamatka Herningiin ja paljon kuulumistenvaihtoa ja nauramista, en malta odottaa tätä minilomaa! Mikäli matkan eri vaiheet kiinnostaa, päivitän reissukuvia Instagramin @sippu_ra -tililleni. Palataan (kynsi)asiaan jälleen ensi viikolla, muah!

Translation: The fourth and final B Squared Lacquer from the Sweetheart Collection is the gorgeous hot pink holo, True Love. It applied like a dream and was opaque with 2 easy coats. On top of True Love I added stamps from the Born Pretty Store stamping plate BP-21 (item number 17266) that was sent for review. I had zero problems with this plate, some of the thin lines did not stick to the nail but that was a result of me using not enough force. You can use my discount code SKUG10 for 10% off on you entire order from Born Pretty Store 🙂

Have a great Valentine’s Day everybody! I am off to see a dear friend and Queen+Adam Lambert in Denmark this weekend – woohoo!  You can follow my journey via Instagram on my @sippu_ra account 🙂

Kynsillä:

  • OPI – Nail Envy Maintenance
  • B Squared Lacquer – True Love
  • Rica – Blackout & Born Pretty Store BP-21 plate *
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat

*) tuote saatu / product sent for review

Apu kynsinauhojen siistimiseen: Nestemäinen lateksi

Olen viime kesästä asti suojannut kynsinauhat mm. leimaamissotkuilta IsaDoran Peel off -pohjalakalla. Lakka levittyy näppärästi kynsien ympärille pullon omalla sudilla ja leimaushommien jälkeen yli kynnen menneet sotkut on ollut helppo siistiä kuivunut peel off poistamalla.

Innostuin tammikuun puolella tekemään enemmänkin liukuvärjäyslakkauksia, elikkäs gradienteja. Niitä on kiva tehdä, mutta varsinainen riesa siistiä. Olen käyttänyt myös tässä puuhassa IsaDoraa apuna, mutta koska peel off -lakka kostuu lakkojen töpöttelyvaiheessa kynsilakasta, ei sitä saa kovinkaan helposti kuorittua kynsinauhoilta jälkikäteen pois – ainakaan yhtenä, siistinä liiskana. Liukuvärjäyksen itsessään tekee muutamassa minuutissa, mutta liki tunnin kestävä kynsinauhojen ja kynnen juuren siistiminen ei ole kauheasti houkuttanut muutaman kokeilukerran jälkeen – jotain apua piti siis löytää ongelmaan.

Moni vannoo erään firman violetinväriseen aineeseen, jota sivellään pullon siveltimellä kynsinauhoille. Tuote on varmasti kätevä, mutta en ole maksamassa 22 dollaria plus postit aineesta, joka on lähinnä nätinväristä nestemäistä lateksia nätissä pullossa. Tästä (ja Instagramissa nähdyistä vähän vastaavista ideoista) tuli mieleeni lähteä hakemaan samanmoista tuotetta mutta kukkaroystävällisempään hintaan. Naamiaisasuja myyvästä liikkeestä bongasin eBayn kautta tekoarpien ja muiden vastaavien tekemiseen tarkoitetun pullon nestemäistä lateksia, jonka tilasin 5,60 euron hintaan (sis. postikulut). Pullossa on n. 30 millilitraa lateksia.

IMG_9713

Ostamassani pullossa ei ole itsessään sutia, joten siinä suhteessa piti hiukan soveltaa. Löysin kaapinperukoilta kuivuneen Nail art striper -pullon, jonka tyhjensin, putsasin asetonilla ja täytin tällä mömmöllä. Saksin striperin sutia myös lyhyemmäksi paremman sutimistarkkuuden saavuttamiseksi. Isompien alojen sutimiseen olen käyttänyt myös eBaysta hankkimiani nail art -siveltimiä.

Kuten striper-pullosta näkyy, lateksi jonka hankin on märkänä valkoista ja kuivuu kirkkaaksi, kuten IsaDorakin. Helpompaa käytön kannalta tietysti olisi, jos lateksi olisi värillistä, mutta toimii tämä näinkin. Lateksi kuivui huomattavasti nopeampaa mitä IsaDoran peel-off. Vaikka laitoin lateksia testimielessä melko runsaan kerroksen (ja reippaasti ympäri sormenpäitä), ei kuivumiseen silti mennyt paria kolmea minuuttia kauempaa.

IMG_9714

Testasin ensin lateksia leimailussa, sillä puteli saapui juuri sopivasti kun olin lisäämässä kokokynnen leimat tämän edellisenä iltana tehdyn liukuvärjäyksen päälle.

Mömmö itsessään oli yllättävän helppo levittää, eikä se valunut huolellisella sivelyllä juuri ollenkaan kynsille. Koostumus muistutti piimää. Parista kohtaa piti ensiyrittämällä siistiä ylimennyttä tavaraa, mutta muuten sen levittämisessä ei ollut vaikeuksia. Sormet kylläkin tarttuivat innokkaasti toisiinsa kiinni kun sormenpäät olivat täynnä kuivunutta lateksia..!

IMG_9715

Leimaamisessa käyttämäni Gina Tricotin jankkiintunut White ei ole pahimmasta päästä oleva kynsinauhojen sotkija, mutta jokatapauksessa lateksin pois kuorimalla ylimenneet sotkut sai helposti siistittyä. Lateksi irtosi sormenpäästä yhtenä liiskana eivätkä sormenpäät olleet kuivat tai muuten kärsineet sen alla. Muutamasta kohdasta siistin asetonilla ja pienipäisellä sudilla ylimääräiset leimalakat pois, siinä siistimiseen vaadittu vaiva.

Seuraavaksi päätin hypätä suoraan altaan syvään päähän ja testata nestemäistä lateksia liukuvärjäyksen tekemisessä. Valitsinpa vielä lakoiksi kunnon cremet: lähimmäs kynsinauhoja laitoin pahemman luokan sotkijan, runsaspigmenttisen Mod About Youn ja Taupe-less Beachin, molemmat OPI:lta. Lakkasin pohjalle yhden kerroksen Modia ja sen jälkeen ryhdyin töpsöttelemään märällä meikkisienellä liukuvärilakkoja kynsille.

IMG_9880

 

Jäätävä sotku.

 

IMG_9881

Lateksi piti hyvin koostumuksensa, vaikka se väkisinkin kostui liukuvärilakkojen alla. Tältä kynnet näyttivät heti lateksin poiston jälkeen:

IMG_9882

Suurin osa lakoista irtosi lateksin poistovaiheessa, mutta oli tuon jäljellejääneen Modin poistaminen työn ja tuskan takana. Kynsinauhavallini ovat sen malliset, että ylimääräistä, uittanutta lakkaa saa olla onkimassa pois ties kuinka kauan, jotta saan lopputuloksesta omasta mielestäni tarpeeksi siistit. Lateksi kuitenkin auttoi huomattavasti siistimishommissa, en edes halua ajatella miten kauan olisin joutunut hinkuttamaan Modia sormilta mikäli lateksia ei olisi ollut välissä. Brrr.

Ja tältä liukuvärjäys näytti valmiina, liu’un päällä Bliss Polishin HoloBliss Top Coat (lakasta enemmän myöhemmissä postauksissa!) ja HK Girl:

IMG_9883

Seikka, jonka lasken nestemäisen lateksin miinuspuoleksi gradientien teossa on se, että sotkeentunut lakka irtoaa mielellään lateksin päältä lateksin poistamisvaiheessa. Lateksi siis irtoaa kyllä nätisti yhtenä kappaleena sotkulakan alta, mutta ylimääräinen lakka jää herkästi laataksi sormenpäiden päälle. Tarkalla lateksinpoistotekniikallalla tämän ongelman saa vältettyä, mutta itselleni oikean tyylin löytyminen vaati muutaman testikerran.

Mikä on sinun vinkkivitosesi sotkevien lakkausten tekoon? Käytätkö teippiä, vaseliinia vai jotain muuta?

Hyvää viikonloppua!

Translation: I recently bought a cheap bottle of liquid latex to help me with the clean-up of gradients and other messy decorations. I must say it works and the cheap prize is definitely a plus too!

 

 

 

OPI – Nail Envy

Uusi vuosi, uudet kujeet ja mitä näitä latteuksia nyt on. Olen päässyt elämässä jo reilusti yli kolmenkympin ja tunnen itseni jo sen verran hyvin, etten aio huijata itseäni tekemällä sen kummoisempia uudenvuodenlupauksia. Sen kuitenkin olen huomannut, että kun vuosi loppui ja 2015 pätkähti kalenteriin, olen selkeästi alkanut jo kaivata tulevaa kevättä ja kesää. Tiedättekö, sitä tunnetta kun päivä pitenee ja aurinko lämmittää kasvoja ulkoillessa. Voin jo suorastaan tuntea tuon lämmön, kun aurinko mollottaa iltapäivisin olohuoneemme ikkunasta ja pakkasesta huolimatta ilmassa on -jos ei nyt lupaus keväästä- niin ainakin kaukainen toive siitä, että kyllä se kevät ja sitä myötä lämpimät ilmat sieltä vielä tulevat. Viime vuonna pääsiäisen aikoihin kyllästyin kynsillä olleisiin Shellaceihin ja tänä vuonna tammikuun alkupäivinä sanoin heipat geelivahvistuksille, joita olen käyttänyt syyskuusta 2014.

En tiedä mikä se lopullinen sysäys viilaan tarttumiseen oli, mutta niin vaan eräänä aamupäivänä viilailin varovasti suurimmat geelit kynsiltä pois, ja samalla olo oli kuin kevät olisi tullut muutamaa kuukautta etuajassa. Kaipasin jotain muutosta, ja sillä hetkellä geelikerroksen poistaminen oli se juttu, mitä tarvitsin.

Kynnet ennen suurimpien geelien poistamista

Kynnet ennen suurimpien geelien poistamista

Ulkona paukkui vielä tammikuinen pakkanen, joten jätin kynsille jonkin verran geeliä suojaksi. Yritän saada loput geelit kasvateltua pikkuhiljaa pois ja ehkäpä siirryn kokonaan geelittömiin kynsiin jälleen kevääksi ja kesäksi. Sanon ’ehkäpä’, koska pidätän oikeuden pysyttäytyä ohuessa geelisuojassa myös kesän ajan. En edelleenkään pidä siitä kastuessaan suoristuvien ja kuivuessaan taas käpristyvien luonnonkynsien tunteesta ja geelaus on ratkaisu tähän ongelmaan.

Tein joulun alla pitkästä aikaa isomman lakkatilauksen Nail Suppliesille, ja yksi yhdeksästä tilaamastani lakasta oli OPI:n Nail Envy. Olen kuullut, että se sopii vesimarmoroinnissa käytettäväksi kirkkaaksi lakaksi, joten hankin sen nimenomaan sitä tarkoitusta varten. Muistin Nail Envyn olemassaolon geelien poiston jälkeen ja päätin kokeilla sitä testimielessä.

Täytyy muuten tässä välissä kehaista Nail Suppliesin toimitusnopeutta: tein tilauksen tiistaina 23.12. ja 9 lakan paketti oli postilaatikossamme tiistaina 30.12. eli tasan viikon kuluttua. Hämmästyttävän nopeaa toimintaa!

IMG_8567

Olen hiukan skeptinen mitä tulee kynsienvahvistajiin ja omiin kynsiini: omat kynteni ovat jatkuvasta Bliss Kissin käytöstä huolimatta kuivat ja kynsieni kulmat napsahtelevat iloisesti irti ilman suojaa. Kynsienvahvistajien perusominaisuuksiin kuuluu kynsien kovettaminen (duh!) ja sitä kautta ne myös kuivattavat kynsiä olennaisesti, joten siinä mielessä Nail Envy ei välttämättä sovi minulle. Kynteni ovat kuitenkin sen verran lyhyet, että ajattelin ottaa liuskoittumis- ja/tai katkeiluriskin ja edes kokeilla Nail Envyä. Saahan ne kynnet sitten taas kasvatettua takaisin, eikö? Ja aina on mahdollisuus tarttua geelipurkkiin, jos tilanne äityy oikein pahaksi.

Ensimmäisen testikerroksen perusteella Nail Envy tosiaan tuntuu kirjaimellisesti kovettavan kynsiä. Ennen lakkausta muutaman kynnen kulma oli helposti taivutettavissa sisäänpäin kuin paperi, mutta yhden NE-kerroksen jälkeen kynnet olivat jo huomattavasti jämäkämmät. En löytänyt pikaisella nettihaulla tietoa siitä, suojaako Nail Envy värjäytymiltä. En ottanut riskiä ja lisäsin ennen värilakkaa kynsille myös yhden kerroksen Essien First Basea.

Seuraavat päivät ja viikot olisi nyt siis tarkoitus fiilistellä Nail Envyä ja sen mahdollista sopivuutta omille näpeilleni.

Onko Nail Envy sinulla käytössä? Kuulen mielelläni käyttäjäkokemuksia puolesta ja vastaan! 🙂

Translation: I decided to file off some of the gel layover that I had on my nails and gave Nail Envy by OPI a go. I’m not sure if it’s the perfect product for my nails but the following weeks will show. Do you use Nail Envy? What are your thoughts on it? Let me know!

Testissä: Essie Quick-E Drying Drops

Tykkään kovasti leimailusta kynsien koristelutyylinä, se ei liene yllätys kenellekään blogia seuraavalle. En kuitenkaan tykkää lisätä yhtä ylimääräistä pikakuivattavaa päällyslakkakerrosta pohjavärin päälle aina ennen stampperin pyöräytystä – OCD minussa kiemurtelee tiedosta, että osassa kynsistä on useampia lakkakerroksia kuin toisissa, brr.

Jossain vaiheessa välähti, että pikakuivattavat tipat tai -suihkeet voisivat olla ratkaisu tähän yhden ylimääräisen päällyslakkakerroksen ongelmaan. Pikaisella googlettamisella tällaisia tuotteita tarjoavat mm. OPI, Essie, Orly, Mavala ja China Glaze. Kommenttien perusteella kaikille tuotteille on olemassa oma kannattajaryhmänsä, joten eipä auttanut muu kuin ottaa yksi tuote testiin ja lähteä sitä kautta hakemaan itselle sopivinta pikakuivattajaa leimailutarkoituksiin.

Ensimmäisenä ostin Essien Quick-E Drying Dropsit, jotka ovat siis nimensä mukaisesti pikakuivattavia tippoja. Pullossa on 13,5 milliä nestettä ja mukana tulee pipetti annostelua varten. Ohjeen mukaisesti tippoja laitetaan 1-2 värilakan päälle.

IMG_6240

IMG_6380

Olin alkuun hyyyyvin epäileväinen tippojen suhteen, mutta niinpä vaan tuote toimi. Lakkasin leimojen alle tyypilliseen tapaan 2 kerrosta valkoista värilakkaa ja lisäsin parin minuutin kuivattelun jälkeen 2 tippaa Essietä sen päälle. Tämän jälkeen lakkasin ja siistin loput kynnet ja annoin kuivatustippojen vaikuttaa kuluneen ajan, eli n. 20 minuuttia.

IMG_6381

Quick-E -tipat jättävät kynnelle TODELLA öljyisen pinnan, siis oikein todella. Vaikka laitoin tippoja ainoastaan keskareihin ja nimettömiin, oli öljylähmä levinnyt pian muihinkin sormiin. Leimattavat kynnet olikin pestävä kevyesti ennen leimauspuuhien aloittamista. Huuhtelun ja veden kuivattelun jälkeen öljyisyys ei haitannut leiman tarttumista eikä pohjalakka mennyt ruttuun vaikka käytän yleensä melkoisesti voimaa kuvan kynnelle siirtämisessä. Quick-E:t ovat jääneet itselläni käyttön leimojen alla ja voin suositella niitä muillekin leimaajille 🙂

Kynsivinyylit ovat muuten sitten krantumpia käyttäytymään tippojen kanssa: ilman kunnon saippuapesua ainakaan orkkikset @teismomin kynsivinyylit eivät tahtoneet tarttua kynnelle öljylähmän vuoksi. Onneksi kuitenkin siis tuo saippuapesu auttoi asiaan.

Kuvissa näkyvä leimojen osittainen leviäminen on hätäisen lakkaajan syytä, menin sutimaan HK Girliä liian nopeasti vielä kostean leimauslakan päälle. Note to self: olisi kannattanut kokeilla kuivatustippoja myös leimojen päälle, ennen HK Girliä.

Näitten Movember-kynsien hurmaava kirkkaanpunainen on kesäinen laivalöytöni, Essien Russian Roulette. Kynsillä 2 helppoa kerrosta, leveän Essie-sudin ansiosta siistimistarvetta ei juuri ollut.

Russian Roulettesta tuli auttamatta mieleen alkukesästä Robbien Tukholman-keikalla käyttämäni Too Too Hot, jonka esittelin tässä postauksessa. Ennen lakkauksen poistoa vertailin näitä kahta punaista crelly-Essietä vierekkäin kynsillä:

IMG_6383

Too Too Hot on selvästi oranssisempi punainen, Russian Roulette taittaa enemmän siniseen. Kauniita molemmat ja jäävät Essie-laatikkooni muiden kavereidensa kanssa.

Mukavaa marraskuisen maanantain jatkoa!

Translation: I wanted to find a quick drying product that I could use under nail stamping. I don’t like to add an extra coat of quick drying top coat because it adds bulk to my nails. The first product that I tried – and ended up loving – was Quick-E Drying Drops by Essie. It leaves your nails very oily but that’s something a light handwash takes away. 

I did these nails in honour of Movember and I absolutely love the red crelly Essie called Russian Roulette I paired with those cute moustache stamps. Russian Roulette reminded me of Essie’s Too Too Hot and you can see those two polishes next to each other on my last photo. Too Too Hot leans more to orange as Russian Roulette has a hint of blue in it – both absolutely beautiful and so easy to work with!

Kynsillä:

  • Essie – First base
  • Essie – Russian Roulette (2 krs)
  • Gina Tricot – White (2 krs)
  • Essie – Quick-E Drying Drops
  • MoYou London – Hipster 08 & Konad Special Polish Black
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat

Essie Dress to Kilt Fall Collection 2014, part 2

Seuraavat syys-Essiet uunista – tai ainakin blogista ulos. Perjantain postauksessa esittelin Dress to Kiltin, Take it Outsiden sekä Fall in Linen, tänään vuorossa lakkakuusikon tummimmat sävyt: navynsininen Style Cartel, tumma teal The Perfect Cover Up sekä suklaisen ruskea Partner in Crime.

Myös näihin tänään esiteltäviin swatcheihin pätee samat lätinät kuin perjantaina, eli kuvat on otettu iPhone 5:n kameralla lightboxissa, valaistuksena 2 päivänvalolamppua. Nämäkin kommentit ovat omia mielipiteitäni lakoista ja ne pohjaavat tähän yhteen ainoaan lakkauskokemukseen. Värisävyistäkin voidaan olla montaa mieltä, oma värisilmäni rekisteröi sävyt kuten olen postauksessa maininnut 🙂

Kaikki lakat on lakattu Essien leveällä sudilla, vaikka lakoissa oli saapuessaan ohuet jenkkisudit. Lakkojen alla on 1 kerros Essien First base -pohjalakkaa ja päällä kerros HK Girliä. Kaikkia värilakkoja on kuvissa 2 kerrosta.

Translation: Last Friday I posted my swatches for the first 3 polishes from Essie’s Fall 2014 collection called Dress to Kilt. Today is the turn for navy Style Cartel, dark teal The Perfect Cover Up and chocolate brown Partner in Crime.

The navy Style Cartel is the only crelly of these three, the others are absolutely perfect cremes polishes. Style Cartel is a bit of a bleeder and stainer so be sure to use several coats of base coat when wearing it. I was surprised how deliciously chocolate-y Partner in Crime was, it was like I was applying melted chocolate on my nails – yummy!

Aloitetaan navynsinisellä Style Cartelilla.

20140816-211255-76375877.jpg

 

Lakka on kokoelman toinen crelly (punainen Dress in Kilt oli se toinen) ja kuten punainen lakkasisarensa, tämäkin oli helppo lakattava mutta uitti mielellään kynsinauhoille. Lakka oli kynsilläni selvästi tummempi mitä pullossa, mutta kaunis sininen kuitenkin. En itse ole tämänsävyisten sinisten lakkojen ystävä, mutta Style Cartel oli yksinkertaisesti tyrmäävä. Tyrmäävällä tavalla tämä myös värjää kynnet; pidin lakkausta parin, kolmen tunnin ajan ja jo sen jälkeen nakut kynnet olivat iloisen vaaleansiniset. Suosittelen siis tämän(kin) kanssa useampaa pohjalakkakerrosta.

20140816-142519-51919150.jpg

 

Tumma tealinsävyinen creme The Perfect Cover Up oli koostumukseltaan ja lakattavuudeltaan jälleen totuttuun tapaan moitteeton yksilö.

20140816-142515-51915304.jpg

Lakka ei ole itselleni omimmanlainen sävy, ja todennäköisesti laitan sen kirppislaatikkoon, mutta tällaisista murretunsävyisistä turkoosin-sinisen-vihreistä lakoista tykkäävälle The Perfect Cover Up on varmasti mieluisa lakka.

20140816-142516-51916077.jpg

Viimeisenä esiteltävänä lakkana on tänään suklaanruskea Partner in Crime – täydellinen ruskea creme!

20140816-211256-76376710.jpg

 

Toistan jo itseäni, kun sanon että myös Partner in Crime oli ilo lakata, koostumus oli taivaallinen ja lakka liukui helposti kynsille. Kiireisimmät lakkaajat voisivat pärjätä yhdellä kerroksella, peittävyys oli huippuluokkaa. Lakatessa tuntui kuin kynsille olisi levittänyt sulatettua suklaata – väri oli niin herkullinen, että kynsiä teki mieli nuolaista..!

20140816-142517-51917613.jpg

Myös Partner in Crime kuivui kynsille pullonsävyä tummemmaksi, kuivuttuaan lakka olisi mennyt melkeinpä täydestä mustana. Äärimmäisen seksikäs lakka, oikea vamppiruskea. Tykkäsin tästä ihan hirveästi, vaikka viimeisimmän raskauden aikana kehitin kuvotuksen tummanruskeita lakkoja kohtaan. Tämä jää kuitenkin jemmaani täydellisenä tummanruskeana cremenä.

Tässä siis olivat kaikki 6 Dress to Kilt -kokoelman Essietä. Mikä niistä oli suosikkisi? Oletko jo ennättänyt hankkia jonkun/joitain näistä?

20140816-142520-51920789.jpg

Ylärivi: Dress to Kilt, Fall in Line, Take it Outside Alarivi: The Perfect Cover Up, Style Cartel, Partner in Crime

Hyvää viikonalkua! Have a great week everybody!

Essie Dress to Kilt Fall Collection 2014, part 1

Syksy on aina ollut mulle lisääntyvän pimeytensä vuoksi se ankein vuodenaika, jonka saapumista pyrin välttämään (ainakin henkisesti) ihan viimeiseen asti. Tämän vuoden syysahdistusta lievittämään tilasin itselleni koko Essien tämän vuoden syyskokoelman Dress to Kilt.

20140813-214514-78314340.jpg

Ensimmäisten pressikuvien perusteella odotin ehdottomasti eniten vaaleanharmaata Take it Outsidea, sen jälkeen bongasin upean likaisenvihreän Fall in Linen ja pari muutakin kaunokaista ja totesin, että tulee helpoimmaksi tilata samantien koko 6 lakan setti kuin ostella lakkoja pitkin syksyä yksi kerrallaan.

Tilasin kokoelman eBaysta heinäkuun lopussa ja lakkakaunokaiset saapuivat hypisteltäviksi tämän viikon alkupuolella. Kaikki kokoelman lakat olivat itselleni sen verran uusia ja kynsilläni vieraita sävyjä, että halusin swatchata ne kaikki samantien. En ole aikaisemmin juurikaan swatchaamista harrastanut, joten tämä oli uusi kokemus myös siinä mielessä.

Esittelin lakat Instagramissa kolmen setteinä ja niin teen myös blogin puolella. Ensimmäiset 3 lakkaa pääsevät julkaistaviksi tänään, loput 3 maanantain postauksessa. Näin kuvaähky ei tule liian suureksi, napsin nimittäin kuvia reippaalla kädellä niin vaaleaa kuin tummaakin taustaa vasten. Kuvat on otettu iPhone 5:n kameralla lightboxissa, valaistuksena 2 päivänvalolamppua. Huomaattehan, että allaolevat kommentit ovat omia mielipiteitäni lakoista ja ne pohjaavat tähän yhteen ainoaan lakkauskokemukseen. Värisävyistäkin voidaan olla montaa mieltä, oma värisilmäni rekisteröi sävyt kuten olen postauksessa maininnut 🙂

Kaikki lakat on lakattu Essien leveällä sudilla, vaikka luonnollisesti lakoissa oli saapuessaan ohuet jenkkisudit. Lakkojen alla on 1 kerros Essien First base -pohjalakkaa ja päällä kerros HK Girliä. Kaikkia värilakkoja on kuvissa 2 kerrosta.

Tänään siis esille pääsevät kokoelman nimilakka Dress to Kilt, harmaa Take it Outside sekä likaisenvihreä Fall in Line.

Translation: I’ve bought and swatched the whole Dress to Kilt Fall 2014 collection by Essie. Here are the first 3 polishes from the collection, the remaining 3 polishes will be up next Monday.

All swatch photos have one coat of First base by Essie, then 2 coats of color nail polish and every swatch is topped with HK Girl Top Coat.

The red one, Dress to Kilt, was the only crelly of the bunch, the other two are cremes with a perfect formula. Application was as easy as one can expect from Essie polishes.

Dress to Kilt näytti pullossa kirkkaan verenpunaiselta, mutta kynsillä se olikin lopulta tumma viininpunainen crelly.

Essie Dress to Kilt swatch

Lakan koostumus oli melkoista lirua, mutta silti se oli helppo lakattava. Kynsien juurella sai olla varovainen, lakka uitti mielellään kynsinauhoille ja oli luonnollisesti hankala siistittävä. Pidemmässä käytössä pari, kolmekin pohjalakkakerrosta on hyvä laittaa, Dress to Kilt värjää takuulla kynnet iloisen punaisiksi ilman..!

Essie Dress to Kilt swatch

Likaisenvihreä Fall in Line oli itselleni yllätys. Tykkäsin lakasta alustavasti jo pelkän pullon perusteella, mutta kynsillä se oli aivan uskomattoman kaunis! Sävystä tuli mieleen army-vihreä ja camo-meininki, me likes. Olen aina ihan myyty tällaisten epämääräisensävyisten vihreiden edessä.

20140813-200919-72559251.jpg

Fall in Linen creme-koostumus oli sanalla sanoen täydellinen ja lakka oli äärimmäisen helppo levittää. Vain parista kohtaa kynsivalleja piti siistiä ylimääräistä pois, muuten lakka liukui paikoilleen liki ajatuksen voimalla.

20140813-200920-72560805.jpg

Vaaleanharmaa Take it Outside oli lakka, jota odotin kokoelmassa eniten. Olen jo pitkään etsinyt täydellistä vaaleanharmaata, ja toivoin jo etsinnän loppuneen.

20140813-200918-72558469.jpg

Valitettavasti Take it Outside on kynsillä selvästi tummempi mitä odotin ja siksi se tuottikin sävynsä puolesta pettymyksen. Voi kun se olisi ollut asteen, pari vaaleampi..! Onhan lakan sävy siis kaunis, mutta kun odotukset on pilvissä ja mielessä on tietynlainen vaaleanharmaa, pettymys tulee helposti.

Lakan koostumus oli totuttua Essie-laatua, se on normaalia cremeä hieman luirumpi koostumukseltaan mutta silti (tai juuri siitä syystä) helppo lakattava. Take it Outside toi kynsillä mieleen asfaltin ja vaikkakin se on toivomaani tummempi, on se silti varsin kaunis yksilö. Erittäin tyylikäs ja hillitty lakka.

20140813-200922-72562727.jpg

Tässä siis ensimmäiset kolme syys-Essietä, mitäpä mieltä olette? Mikä näistä kolmesta nousi suosikiksi? Itse tykkäsin yhtäläisesti Fall in Linestä sekä Take it Outsidesta sen tummuudesta huolimatta, Dress to Kiltin sottaavaisuus ja värin tummuus pudottivat sen omassa listauksessani hännille.

Palataan seuraavien kolmen lakan kanssa asiaan maanantaina – hyvää viikonloppua!

Esittelyssä: piCture pOlish

No niin, nyt olisi luvassa sitten sitä lakkaesittelyä, josta puhuin jo tammikuun puolella ja johon liittyen pyysin teidän lukijoidenkin mielipidettä! Ensimmäisenä valokeilaan pääsee äänestyksen kakkonen, australialainen piCture pOlish, joka oli minulle täysin tuntematon merkki vielä viime kesänä. Instagramin kautta sitten lopulta tutustuin paremmin tähän valmistajaan, ja sen jälkeen pp:n lakkoja on ilmestynyt kokoelmaani 12 kappaletta.

Translation: Today I’ll show you the piCture pOlishes of my stash. I got to know the brand on IG last summer and since then I’ve purchased 12 pp’s mainly from PrettyPolish and Harlow & Co. 

20140304-105737.jpg

Ensimmäiset piCture pOlish-lakkani olivat pinkki Shocked ja glitterpunainen Dorothy. Halusin ottaa varman päälle tilatessani pp:n lakkoja ensimmäistä kertaa, eikä valinnat menneet missään nimessä pieleen! Shocked on kaunis ja sähäkkä pinkki ja Dorothy täydellinen joulunpunainen:

20131026-121158.jpg

20131222-145640.jpg

(Aikkauhee noita blogin vanhempia kuvia ajalta ennen lightboxia & päivänvalolamppuja..!)

Kuvassa ensimmäisenä nököttävän Bloggerin hankin glitterliu’ut silmissä kiiluen:

20140202-001637.jpg

Vähän maltillisempia värisävyjä sitten taas edustavat seuraavat kaunokaiset:

20140304-105718.jpg

Beige, Mellow yellow ja Camo ovat kaikki kynsillä aivan yhtä kauniita mitä pullossakin, Camo kuitenkin hämää ja on livenä asteen pulloa tummempi. Näistä kahta viimeksi mainittua käytin viime vuoden loppupuolella tyttömäisissä maastokuosikynsissä ja Beigeä testasin kimalteleviin leopardikynsiin:

20140111-125506.jpg

Näissä kuvissa nyt kun katselen tuota Beigeä niin ai että, se täytyy ottaa kynsille pikapuoliin uudelleen! Tosi kaunis nude on hän. Leopardeissa oli kaverina myös pp:n Coral reef, ihana korallioranssi, joka alla tönöttää yhdessä kavereittensa Fairy flossin ja Candyn kanssa:

20140304-105728.jpg

Nämä kolme piCture pOlishia ovat minulle ehkäpä ne rakkaimmat, kaikkien kolmen lakan sävyt ovat aivan upeat vaikkakin lakkaamisen kanssa saa olla aika tarkkana. Pp:n lakoissa on harmillisen ohuet sudit, mutta muuten lakat ovat varsin mukavia työstettäviä. Fairy flossia olen käyttänyt nail vinylsien kanssa:

20140118-095936.jpg

…ja Candya turvalakkauksessa leiman alla joulun tienoilla:

20131225-132144.jpg

Uusimmat tulokkaat pp-perheessäni ovat vaaleansininen Sky, turkoosi-violettiglitterhässäkkä Mardi gras, violetti Shy violet sekä upea Limited Edition Gravity:

20140307-215207.jpg

20140307-215158.jpg

Näistä Gravityä olen vilauttanut kynsillä jo Instagramin puolella, blogiin se on tulossa lähiaikoina (ja se on u p e a!). Muut kolme odottavat vielä vuoroaan, voi miksi ihmisellä on vain 10 kynttä joita lakata?? Ideoita ja ihania lakkoja olis vaikka kuinka monelle käsiparille!

Picture pOlisheissa mua miellyttää lakkojen monipuolisuus: heiltä löytyy juuri sellaisia pirteän kirkkaita sävyjä, joista tykkään ja toisaalta myös hillittyjä peruscremejä. Glitterlakat pp myös haltsaa, kokoelmastani ei noin ylipäätään löydy kovin montaa glitteroksennuslakkaa, mutta ne kaikki olemassaolevat ovatkin sitten piCture pOlisheja. Tykkään myös ihan hillittömästi pp:n pullosta, tuo neliskulmainen design miellyttää silmääni suunnattomasti. Harmi vaan että se suti on niin kökkö. Olen hankkinut pp:ni hollantilaisesta PrettyPolishista sekä Harlow & Co’lta, molempia nettikauppoja voin suositella lämpimästi (enkä hyödy tästä mainoksesta mitenkään!).

Miltäs tämä ensimmäinen merkkiesittely näytti? Löytyikö himotuslakkoja tai muuten vain nättejä yksilöitä? 🙂