Powder Perfect – Widow’s Walk

Yksi vuoden 2014 parhaimpia lakkauutisia olivat ehdottomasti Mi Nailsin ja Cesars Shopin valikoimiin saapuneet indielakat: piCture pOlishia, Dance Legendiä ja Powder Perfectiä oli loppuvuodesta jo huomattavasti helpompi saada käsiinsä, kun kotimaiset nettikaupat ottivat merkit valikoimiinsa meidän lakkoihin hurahtaneiden iloksi.

Powder Perfect oli minulle nimenä tuttu, mutta vielä loppuvuoteen mennessä en ollut tullut hankkineeksi yhtään merkin lakkaa. Tilanne kuitenkin muuttui vuoden viimeisinä päivinä, kun luokseni saapui mm. pari ihanaa PoPea. Tikutuksen perusteella halusin ensimmäisenä kynsille tummanviolettia hologlitteriä sisältävän Widow’s Walkin, joka oli tikulla kaunis mutta kynsillä TYRMÄÄVÄ:

IMG_8234

Minulle, joka olen viime viikkoina hurahtanut tummiin lakkoihin pää edellä, Widow’s Walk sai aikaan liki liikutuksen kyyneleet lakkausvaiheessa. Siitä tietää, että kynsille päätynyt lakka on jotain todella erikoista.

Widow’s Walk on valaistuksesta riippuen liki musta tai tumman violettina hehkuvan purppurainen. Allaolevassa suorassa valaistuksessa lakan kauneus suostui ikuistumaan kuvaan edes hitusen verran:

IMG_8236

Mikä ihana, syvä hehku!

Lakkasin kynsille 2 kerrosta ja näin lyhyille kynsille se riitti mainiosti. Lakka levittyi helposti myös tällä swatch-pullon pikkusudilla, eikä siistimistä tarvinnut juuri tehdä. Lakan koostumus oli mukavan jämäkkää olematta silti paksua liisteriä.

Widow’s Walk on tällä hetkellä loppuunmyyty Mi Nailsilla, mutta klikkaamalla linkin takaa kohtaa ”Haluan ilmoituksen kun tuotetta on varastossa” pääset lähettämään Mirvalle vinkkivinkkiä siitä, että lakkaa kaivattaisiin lisää 🙂

IMG_8238

IMG_8235

Widow’s Walk oli mielestäni kauneimmillaan ihan itsekseen, joten lisäsin sen kaveriksi ainoastaan Barry M:n mustapohjaista Countess-tekstuuria nimettömiin.

IMG_8237

Tilasin Barry M:n tekstuurikokoelman 4 lakkaa muistaakseni alkusyksystä 2013 Asokselta ja ainoastaan yhden niistä (vaaleanpunaisen Princessin) olen laittanut kiertoon. Vaikkei minun tule käytettyä tällaisia tummempia tekstuureja usein, muistan niiden kauneuden aina kun niitä satun käyttämään. Olen pitkään miettinyt OPI:n mustan Emotions-tekstuurin hankkimista, mutta Countess taitaa kuitenkin riittää minulle.

Onko Powder Perfect jo sinulle tuttu indiemerkki? Mikä tai mitkä merkin lakoista ovat mielestäsi pakko hankkia -osastoa?

Translation: Powder Perfect was a new brand for me until I received a couple of their polishes from Mi Nails. Widow’s Walk is a STUNNING dark plum holo glittery polish that goes perfect with Countess by Barry M.

Kynsillä:

  • Essie – First Base
  • Powder Perfect – Widow’s Walk* (2 krs)
  • Barry M – Countess (2 krs)
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat

*) saatu / received for an honest review

Mainokset

China Glaze – Ruby Pumps

Mulla oli viime vuonna näihin aikoihin missiona käyttää lakkalaatikosta mahdollisimman montaa eri punaisen sävyistä käyttämätöntä lakkaa ja yksi ensimmäisistä kokeilluista oli China Glazen ihana Ruby Pumps (2001, uudelleenjulkaistu v. 2009). Esittelin lakkauksen tässä postauksessa 10.10.2013 ja alkaneen joulukuun sekä viime viikonloppuisen Säkylän Joulupukkijuoksun kunniaksi päätin tehdä tuon kyseisen manin uudelleen käyttäen samoja lakkoja sekä koristeluideaa:

IMG_7079

Ruby Pumps oli tälläkin käyttökerralla aivan sykähdyttävän kaunis lakka. Sellainen, jonka säihkettä on mahdotonta saada kuviin niin kauniina, kuin se on luonnossa. Kynsillä 2 ihanaa ja helppoa kerrosta.

IMG_7081

Keskisormissa on 2 kerrosta Barry M:n Majesty-tekstuuria, jonka jätin tällä kerralla hiekkapintaiseksi. Viime vuoden lakkauksessa päällystin sen Seche Vitellä, mutta nyt silmääni miellytti enemmän tämä rouhea lopputulos. En muistanutkaan, kuinka kaunis tämäkin lakka on ja se oli koostumukseltaan mukavan lirua ollakseen tekstuuri.

IMG_7080

Nimettömissä on lumihiutaleleimat Bundle Monsterin laatoista BM-014, BM-319 ja BM-323 (osittainen leima). Lisäsin viime vuoden tapaan yhden hiutaleen keskelle punaisen koristekiven.

Viime vuoden versio näytti tältä:

20131209-100504.jpg

Tykkäsin lopputuloksesta enemmän näillä lyhyemmillä kynsillä, viime vuoden lakkauksesta löytyi muutenkin aika monta omaan silmään osunutta mokaa. Siistimissivellintä olisi mm. voinut käyttää ja kynnet viilata paremmin muotoonsa… Onneksi kuvia ei sentään tarvitse enää napsia tuolla ulkona näpit jäässä luonnonvalon perässä viimevuotiseen tapaan, kiitos lightboxin.

Viihdyin näillä kynsillä kevyesti pari päivää ja voipi olla että otan Rubyn vielä kynsille ennen joulua. On se vaan huikaisevan upea lakka!

Joulupukkijuoksu sujui tänä(kin) vuonna hyvin, pukkeja oli jälleen reilusti liikkeellä ja meidän lapset tietysti ihan täpinöissään hulinasta 🙂

IMG_7022

IMG_7045

Translation: Last year around this time I posted about this mani where I used the gorgeous Ruby Pumps by China Glaze as well as Majesty by Barry M and some snow flake stamps. I loved it so much already back then I wanted to re-create the mani now that December has arrived. This mani was also perfect for the Santa Run that was organized last weekend here in Finland 🙂

Kynsillä:

  • Essie – First base
  • China Glaze – Ruby Pumps (2 krs)
  • Barry M – Majesty (2 krs)
  • Gina Tricot – White
  • Konad Special Polish Black & Bundle Monster BM-014, BM-319 & BM-323
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat

Dior – Gris Trianon

Osuin loppukesän kosmetiikka-alennusmyynneissä sopivasti (muistaakseni) Rauman Sokos Emotioniin ja bongasin -70% alesta Diorin Gris Trianonin. Hinta alkoi Diorissa olla kohdillaan, joten nappasin lakan mukaan ja se reppana saikin roikkua käyttämättömissä aina viime viikkoihin asti.

IMG_6452

Olin menossa käymään työpaikalla taas pitkästä aikaa ja kokoushommia ajatellen Gris Trianon oli vallan sopiva valinta: kaunis, muttei liian huomiotaherättävä.

Kokeilin loppukesästä Diorin Wonderlandia ja se oli laadullisesti parempi mitä tämä harmaa kaverinsa. GT ei levittynyt aivan ihan niin hyvin mitä odotin ja lakan pigmentitkin olivat erottuneet näiden viime kuukausien aikana. Ei Dior nyt mikään mahdoton ollut, mutta Essien Chinchilly vie näissä tummanharmaan mutaisissa lakoissa kyllä voiton.

Tässä tikkuvertailussa OPI:n French Quarter For Your Thoughts, Gris Trianon sekä Chinchilly:

FQFYT - Gris Trianon - Chinchilly

FQFYT – Gris Trianon – Chinchilly

Koko kolmikko on hyvin samanmoisia, ehkä selkeinpänä erona Chinchilly, joka oli livenä inan punasävyisempi mitä OPI ja Dior.

Nimettömään laitoin Barry M:n Duchess-tekstuuria sekä 1,5 mm kultaisia niittejä. V-kuviointi on @teismomin single chevronilla tehty:

IMG_6453

Eipä näistä sen ihmeempiä, mukavaa viikonjatkoa 🙂

Translation: I went to visit my work place a couple of weeks ago and needed something modest on my nails. I bought Dior’s Gris Trianon from a clearance sale last summer and it had to wait this long to be used. I didn’t enjoy GT’s formula as much as I did love Dior’s Wonderland but it was pretty cool nevertheless.

Above you’ll also see a swatch stick comparison between French Quarter For Your Thoughts by OPI, Gris Trianon and Chinchilly by Essie.

My ring finger was done with Duchess by Barry M, single chevron nail vinyls from @teismom and some 1,5 mm golden studs.

Hope you’re having a great week!

Kynsillä:

  • Essie – First base
  • Dior – Gris Trianon (2 krs)
  • Barry M – Duchess (1 reilu krs)
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat

 

Mo-mo-movember!

Marraskuu eli Movember alkoi jo pari viikkoa sitten, mutta viiksiteemaiset kynnet ennättivät työlistalle vasta alkukuun 4-vuotissynttärijuhlallisuuksien jälkeen. Movemberin idea on Wikipediasta kopsatun mukaisesti ”kansainvälinen hyväntekeväisyyskampanja, johon osallistuvat miehet kasvattavat itselleen viikset marraskuun ajaksi. Vuonna 2003 Australiassa perustetun kampanjan tarkoituksena on kerätä varoja ja nostaa tietoisuutta miesten terveysongelmista kuten eturauhassyövästä”.

En halunnut tehdä varsinaisesti viiksisiä (onkohan tuo edes sana?) kynsiä, vaan jotain vähän sinnepäin. Päälakkana skittletessä halusin käyttää ihanaa, harmaaseen taittavaa murrettua vihreää OPI:n Suzi takes the wheel. Pääsin kokeilemaan tätä muutama viikko sitten siskolleni ja ai että miten se jäi kummittelemaan mieleen. Upea väri, jolla voisi tehdä vaikkapa maastokuosikynnet, hmmm…

20131107-152300.jpg

Mutta siis. Etu- ja keskisormiin lakkasin Suzi takes the wheelia ja sen kaveriksi paritin peukkuihin ja pikkurilleihin (jälleen kerran) OPI:n My favorite ornamentin. He sopivat vallan mainiosti yhteen, oikein herkut värit.

20131107-152309.jpg

Nimettömään laitoin uutta tuttavuutta, eli OPI:n Funny bunnya, joka on valkoinen jelly. Kolmella kohtuullisen helpolla kerroksella sai tarpeeksi peittävän lopputuloksen. Funny bunny tuntuu olevan astetta valkoisempi mitä Don’t touch my tutu!, jota käytin aikaisemmin näissä glittersandwicheissä.

20131107-152322.jpg

20131107-152243.jpg

Movember-teeman mukaisesti leimasin Hassun pupun päälle Barry M:n kultaisella lakalla Moustache-tekstin. Sana on osa isompaa leimauskuviota, jota en kokonaisuudessaan saanut sopimaan kapoisalle nimettömän kynnelle. Kynsiä tehdessäni suorastaan naureskelin partaani (hehheh) nokkelaa leimavalintaani, harmi vaan ettei tuo kultainen väri oikein erotu valkoiselta pohjalta. Oh well, yritin ainakin ja olin Movember-tunnelmissa parin päivän ajan 🙂

Käytetyt lakat ja muut juttulat:

  • OPI – My favorite ornament
  • OPI – Suzi takes the wheel
  • OPI – Funny bunny (3 kerrosta)
  • leimauslaatta: Handy 48
  • leimauslakka: Barry M Gold Foil

20131107-152202.jpg

Prinsessatekstuuripuolikuut

Kokeilin ekaa – ja todennäköisesti viimeistä – kertaa puolikuumania. Valitsin päälakaksi käyttämättömistä Barry M:n glittertekstuuri Princessin, joka jätti vielä kahdellakin kerroksella kynnen kärjet näkyviin, ei hyvä. Muuten ihan kaunis lakka, aavistuksen korallisempi kynsillä mitä pullosta katsoen.

20131020-142643.jpg

Puolikuut kihnutin asetonilla ja vanupuikolla sekä siveltimellä putsaamalla lakkauksen jälkeen. Hankalaa hommaa, eikä siinä auttanut glitterlakka ollenkaan. Kimaltavia hituloita löytyi joka puolelta, enkä saanut puolikuista niin siistejä kuin olisin halunnut. Pöh. Puolikuiden rajoille asettelin yksi kerrallaan pinkkejä hex-glittereitä.

20131020-142703.jpg

Nimettömässä on 2 kerrosta OPI:n I Theodora you, jonka ostin täysin nimensä vuoksi (Robbie…) – ja onneksi ostin! Aivan ihana hemppis vaaleanpunainen, joka jättää kahdella kerroksella vielä hiukan kynnenkärkeä näkyviin, mutta tässä tapauksessa se ei haittaa. Where’s the logic in that 😀 Princessillä näkyvä kynnenkärki on nounou, tällä ihan ok.

Theodoran päälle leimasin Bundle Monsterin laatasta 311 ihanan Love-tekstin, joka tulee takuulla käyttöön myöhemminkin. Lutuinen.

20131020-142652.jpg

Katselin näitä kynsillä reilusti alle vuorokauden, sitten en enää kyennyt. Puolikuumani ei vaan oo mun juttu 🙂 Käytin kuitenkin seuraavaan maniin hyödyksi tuon ihanan nimettömän, sitä en poistanut. Niistä sitten enemmän ensi kerralla 🙂

Käytetyt lakat ja muut jutut:

  • Barry M Textured Glitter – Princess
  • OPI – I Theodora You
  • leimauslaatta: Bundle Monster BM-311
  • leimauslakka: Konad Special Polish Black

20131021-102619.jpg

Överit riimu-skittletet

Tein nämä lakkaukset alle puolessa tunnissa, kun mieheni lähti molempien mukeloiden kanssa ulos ja minä sain päivän ensimmäisen (kaivatun) rauhallisen hetken. Käytinkö sen lepäämiseen? Mitä vielä, mä lakkasin kynnet! Olin nimittäin kaivannut lakkaamista, sillä kynsillä oli ollut jo neljättä päivää Vinylux-ranskis ja näpit suorastaan syyhysivät päästä taas tekemään jotain uutta ja värikästä. Lakkalaatikossa poltteli uudet piCture pOlishit, mutta koska en jaksanut (ennättänyt) poistaa ranskiksia kynsiltä, niin päädyin käyttämään hyvin peittäviä lakkoja – jälleen skittleten muodossa.

20131016-234812.jpg

20131016-234821.jpg

Peukkuihin ja etusormiin valikoitui Barry M:n The Royal Textured Glitter -kokoelman kullan/beigensävyinen Majesty, jonka päälle laitoin kerroksen Secheä. Lakka oli tikutettuna hyvin samankaltainen omistamani Perfect Sand Lacquer sävyn 78 kanssa, joten Perfect sai lähtöpassit ja tämä jäi.

20131017-093724.jpg

20131016-234800.jpg

Keskisormiin ja nimettömiin laitoin roosaa OPI:n Sparrow me the dramaa, joka oli ehkä parhaiten käyttäytyvä roosa/vaaleanpunainen creme i k i n ä. Lakka oli melkoisen lirua, mutta reiluista kerroksista huolimatta se ei karannut kynsinauhoille, vaan meni melkeinpä ajatuksen voimalla juuri sinne, minne pitikin. Laitoin 2 kerrosta. Sparrow’n päälle leimasin China Glazen Emotionilla tuollaiset sydänriimukuviot uudesta Bundle Monsterin setistä, laatta on BM-406.

20131016-234723.jpg

Pikkurilleihin kokeilin ensimmäistä kertaa OPI:n Solitairea, joka oli jotenkin meh. Hopeinen glitter lakan seassa sai sen näyttämään vähän liian… talviselta. Ja jotta lakkauksesta ei olisi tullut liian yksinkertainen, lisäsin pikkurilleihin vielä noita 1,5 mm niittejä.

Vähän tuli överit kynnet, mutta hälläväliä – mä voin taas lakata kynsiä! Sydän!

Käytetyt lakat ja muut juttulat:

  • Barry M – Majesty
  • OPI – Sparrow me the drama
  • OPI – Solitaire
  • leimauslakka: China Glaze – Emotion
  • leimauslaatta: Bundle Monster BM-406
  • Seche Vite

20131016-234830.jpg

Prinsessa-chevronit

Bundle Monsterin uusi, vuoden 2013 laattasarja saapui viime viikolla ja pääsin valikoimaan sopivaa kuviota uusille kynsille pienet karvaiset kädet täristen. Olin ensin -yllätysyllätys- tarttumassa laattaan BM-406 ja leimaamassa siitä kiekurakuviota, mutta päätin kuitenkin tehdä jotain uutta ja valitsin sen sijaan laatan BM-423 chevron-kuvioineen.

Halusin taas kokeilla mahdollisimman montaa käyttämätöntä lakkaa, ja siihen tarkoitukseen skittlette-kynnet ovat juuri passeli koristelutapa. Värimaailmaksi otin vaihtelun vuoksi vihreän, kyseistä väriä edustaa FB-kynsikirppalöytö A England – Princess Sabra. Leimojen alle otin testiin OPIn likaisenvalkoisen My Boyfriend Scales Walls -lakan ja pikkurilleihin OPIn hiekkalakan Honey Ryder.

20131008-095353.jpg

Princess Sabra oli taattua A England -laatua: lakka levittyi kuin unelma, peitti kahdella kerroksella ja on huikaisevan kaunis holo. Rakkauslakka! Olen edelleen ihan älyttömän onnellinen että kynsisisko E-L luopui kirpalla omastaan pilkkahintaan, uutena en välttämättä olisi tajunnut/raaskinut tätä lakkaa ostaa. Nam.

20131008-095330.jpg

Valkoinen My Boyfriend Scales Walls oli mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Moni kynsibloggaaja suosii tätä koristelujen pohjana, eikä ihme. Lakka on juuri sopivan valkoinen olematta kuitenkaan sen sävyinen, että käsien iho olisi siihen verrattuna jotain kalmon ja paleltuneen välimaastosta. Lakattavuuskin oli yllättävän hyvä ollakseen valkoinen creme, kolme melko vaivatonta kerrosta laitoin näihin kynsiin. Kaksikin olisi riittänyt, koska leimat ovat noinkin peittävät.

20131008-095346.jpg

Leimat venyivät ja vanuivat ilmeisesti leimaustyylistäni ja kaarevista kynsistä johtuen melkolailla. Mulla on tapana painaa löllöstampperia melkoisesti leimatessani, pienempikin voima varmaan riittäisi… Voimankäytöstä johtuen tällaiset vaakasuoraan asemoitavat leimat (kuin myös pystysuoraan leimattavat) eivät oikein tykkää osua kynnelle tarkan suorasti, vaan vähän sinnepäin. Harjoitusta, harjoitusta kaipaa.

20131008-095338.jpg

Pikkurilleihin laitoin 2 kerrosta Honey Ryderiä, kynnen juureen vielä vihreät strassit ja valmista tuli 🙂

Käytetyt lakat ja muut jutut / Used polishes & other stuff:

  • A England – Princess Sabra
  • OPI – My Boyfriend Scales Walls
  • OPI – Honey Ryder
  • leimauslakka: Barry M – Gold foil
  • leimauslaatta: Bundle Monster BM-423
  • vihreät koristestrassit

Translation: Did my first chevron nails 🙂 The greenish A England is such a gorgeous shade and the off-white OPI – My Boyfriend Scales Walls was just perferct for stamping.

20131008-094832.jpg

Pinkki piristys

Valkokultahippulakkaus on vielä aivan iskussa, joten päädyin kokonaan uuden lakkauksen sijaan tuunaamaan vain yhden kynnen molemmista käsistä. Käsittelyyn valikoituivat keskisormet ja piristyslakaksi käyttämättömien joukosta Essien sähäkänvaaleanpunainen Boom boom room.

20130926-232227.jpg

Essie on varsin nätti sävyltään mutta juuri siitä johtuen melkoisen ikävä (lue: aivan järkyttävä) lakattava. Tässä sen taas huomaa, että mitä vaaleampi punainen lakka, sitä hankalampi lakattava se on valkoisesta pohjaväristä johtuen. Näissä kynsissä Boom boom roomia on 3 kerrosta, niistä viimeinen oli niin paksu kuin uskalsin vaan kynnelle sutia jotta sain pinnasta edes jotenkuten siisti ja tasaisen. Vaaleanpunaisen päälle leimasin Barry M:n Gold foililla Pueenin laatasta nro 7 mahdollisimman yksinkertaisen kuvion, jotta lakkauksen yleisilmeestä ei olisi tullut kovin ”ruuhkainen”.

20130926-232218.jpg

Myönnän kuitenkin, että kokonaisuutena nämä ovat ehkä vähän liian levottomat, ainakin omaan silmään. Laitoin lopulta kolmen jäljelle jääneen hippulakkakynnen päälle Flormarin mattalakan hillitäkseni kiiltoa, mutta parempaan lopputulokseen olisi kenties päässyt jos peukku ja etusormi olisivat olleet pelkkää Berliiniä.

20130926-232237.jpg

No, niitä parannuksia voi miettiä sitten seuraavassa lakkauksessa, näillä mennään nyt! 🙂

20130926-232246.jpg

Käytetyt lakat ja muut jutut / Polishes used & other stuff:

  • OPI – Berlin there done that
  • OPI – My favourite ornament
  • OPI – Pure 18K White Gold & Silver Top Coat
  • Essie – Boom boom room
  • leimauslakka: Barry M Gold foil
  • leimauslaatta: Pueen 07
  • Flormar Matifying Top Coat

Translation: I didn’t want to change my whole mani so I decided to do some accent nails instead. Essie’s Boom boom room is a beautiful pink but man it is hard to handle! I had to use three coats to get rid of the streaks.

Can I kick it?

Yes you can!

Olen tänään menossa katsomaan leffaan taltiointia Robbien elokuiselta Tallinnan-keikalta, jonka kävin itsekin kokemassa paikan päällä. Meininki oli keikalla mahtava, mutta ihmismäärästä ja omasta pituusvajeestani johtuen en nähnyt itse show’ta kokonaisuudessaan. Nyt kun keikka on mahdollista nähdä isolla screenillä, aion todella olla paikalla!

Idean reissua varten sain paidasta, jonka toin keikalta miehelleni elokuussa:

20130921-222349.jpg

Paita on mielestäni upea, ja nuo lavalla Rock DJ:n aikana nähdyt peilipallo-Robbiet olivat yksi hienoimpia elementtejä keikan aikana.

Lakkasin ensin 2 ohutta kerrosta Perfectin violettia hiekkalakkaa nro 75, nimettömät lakkasin China Glazen Liquid leatherilla – mahtavan hyväkäytöksinen musta! Ja taitaa muuten olla ekaa kertaa kynsillä vaikka ostin tämän jo yli vuosi sitten. Musta ei vaan oo mun väri. Lakkaus näytti tässä vaiheessa tältä:

20130923-092930.jpg

Houkutus oli suuri jättää kynnet tällaisiksi, mutta jatkoin kuitenkin aikaisemman ideani toteuttamista.

Näiden lakkausten päälle laitoin kerroksen Seche Viteä, jotta sain pinnan tasaiseksi kelmutusta varten. Tämän jälkeen sudin hiekkalakkakynsille kerroksen mustaa Liquid leatheria, jonka töpsöttelin tuorekelmupalleroilla epätasaiseksi. Harmillisesti violetti hiekkalakka ei näy lopputuloksessa niin hyvin kuin suunnitteluvaiheessa ajattelin, ja tässä vaiheessa hiukan jo kadutti, että menin peittämään kauniin violetin tekstuuripinnan…

Viimeistelin manin peilipallomaisuuden China Glazen Technolla, jota lakkasin vain kynsien toiselle reunalle. Sudin sitä tietty liikaa, joten nyt kynsien toiset puolet ovat täynnä muhkuraista glitteriä. Huoh. Nimettömiin leimasin hopealla Robbien Take the Crown -kiertueen hengessä yksittäiset kruunut.

20130923-093217.jpg

 

20130923-093137.jpg

Näistä tuli ihan ok:t, siltikin vähän harmittaa että menin laittamaan mustaa violetin päälle. Oh well, eiköhän näillä silti pari päivää mennä.

20130923-093041.jpg

Käytetyt lakat / Polishes used:

  • Perfect Sand Lacquer 75
  • China Glaze – Liquid leather
  • leimauslakka: Barry M – Silver foil
  • laatta: Pueen 05
  • China Glaze – Techno
  • Seche Vite

Translation: I’m going to see the Robbie Williams Take the Crown gig from Tallinn tonight at the cinema and these are the nails I decided to wear. They were inspired by the mirrorball t-shirt I got for my husband from Tallinn last month. The outcome is a bit meh but the gig’s going to be a blast I’m sure!

20130923-092956.jpg

 

 

 

 

 

Muuttotipuset langalla

Tässäpä lakkaus, jolla osallistuin nettikauppa Adeninan lakkauskilpailuun, jonka aiheena oli Syksy. Lakkauksen pohjaksi otin oranssin värin ja Messy Mansionin laatan nro 14 ihanat langalla istuvat linnut. Peukun auringonsäteet lämmittävät tipusia ennen niiden lähtöä etelään. Runollista, eikö? 😉

20130916-125644.jpg

20130916-125651.jpg

Käytetyt lakat ja muut jutut / Used polishes & other stuff:

  • Zoya PixieDust – Dhara
  • Barry M – Lychee
  • leimauslakka / stamping polish: Konad Orange
  • laatta / stamping plate: Messy Mansion 14

Translation: These are the nails I did for the competition arranged by Adenina net shop. The topic was Autumn and I opted for orange and birds sitting on phone lines. I was really happy with the outcome!