Essie – Truth Or Flare

Hihkuin aika tarkkaan vuosi sitten blogissa lounaiseen Suomeen saapunutta tammikuista lumipeitettä ja tein tuon merkittävän tapauksen kunniaksi nämä lumihiutalekynnet, joihin käytin päävärinä ihanaa Essien Cocktail Blingiä:

20140113-162002.jpg

Lakkaus jäi aikanaan mieleen ja halusin tehdä sen uudelleen nyt huomattavasti lyhyemmille kynsille. Käyttämättömien laatikossa oli jo hyvän tovin lymyillyt Essien Truth Or Flare, joka oli pullon perusteella vähän samantapainen kuin Cocktail Bling, harmahtava sininen.

IMG_7879

Lakka oli lopulta reilusti CB:iä tummempi, mutta kaunis kuitenkin. Helppo lakattava, laitoin 2 kerrosta. Muut kynnet on tehty vuoden takaisesta tutulla kaavalla: keskisormessa pohjalla ensin 2 kerrosta Glistening Snowta, sen jälkeen yksi kerros Novaa.

IMG_7881

Nimettömässä leima BM-323 -laatasta, valkoisia glittereitä Sonnetariumin Snowfall-lakasta sekä kolmessa kynnessä vielä yksittäiset palluraglitterit OPI:n I Snow You Love Me:sta.

IMG_7880

Tähän nimenomaiseen lakkaukseen viime vuoden Cocktail Bling sopii mielestäni paremmin, mutta ei Truth Or Flaressakaan ole moittimista. Just sopiva kylmän (tai ainakin viileähkön) ilman lumihiutalelakkaukseen!

Translation: Last year I did a snowflake mani using Cocktail Bling by Essie and a while back I wanted to recreate it using Truth Or Flare from my untrieds.

Kynsillä:

  • Essie – First base
  • Essie – Truth Or Flare (2 krs)
  • China Glaze – Glistening Snow (2 krs) + Nova (1 krs)
  • Bundle Monster – BM-323 & Rica – Whiteout
  • Sonnetarium – Snowfall
  • OPI – I Snow You Love Me
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat
Mainokset

RW40 – Happy birthday Robbie!

Kenellekään, joka tuntee mut oikeasti tai on lukenut blogia viime syksystä lähtien ei tule yllätyksenä se, että sydämessäni tulee aina olemaan erityinen paikka teini-iän kaukorakkaudelleni Robbie Williamsille. Vuonna 1992 iskin 11-vuotiaana silmäni tähän, silloin 18-vuotiaaseen poikabändiläiseen, ja siitä lähtien olen seurannut hänen uraansa – välillä kirjaimellisestikin keikoilla ympäri Eurooppaa ja mm. v. 2007 vierailemalla hänen kotikaupungissaan Stoke-on-Trentissä. Ikimuistoisin hetki näiltä vuosilta on ehdottomasti kesän 2006 Close Encounters-kiertueen keikka Göteborgissa, missä onnistuin 12 tunnin jonottamisella pääsemään eturiviin ja tämä tapahtui:

374_35148071443_2710_n

Olen tuo tuossa Robbien oikealla puolella oleva, siihen paikkaan sekoava vaaleatukkainen überfani 🙂

Paljon on vuosia siis kulunut hetkestä, jolloin Robbie elämääni tuli ja tänään 13.2. vietetään herran 40-vuotissyntymäpäivää. 40! Ihan käsittämätöntä miten aika kuluu! Robbie on ollut iso osa mun elämääni 22 vuotta joten tottakai halusin juhlistaa miehen merkkipäivää tekemällä aiheeseen sopivat kynnet.

20140211-101422.jpg

Union Jack -lippu oli aika olennainen osa teemakynsiä, ne näpersin -osuvasti- A Englandin Rose bowerilla ja Tristamilla Essien Blancin päälle. Lipun pystyraitaan käytin apuna teippiä, muuten lippu on tehty vapaalla kädellä.

20140211-101351.jpg

Nimettömän RW-kirjaimet on leimattu MoYou:n Scholar 06 -laatasta, 40 on tehty kynsisiveltimellä ja tavallisella mustalla lakalla. Hopeinen tähti on leima BM-206 -laatasta.

Pikkurilliin laitoin ainakin itselleni huvitusta herättävän Robbien kasvo-decalin, ja sen päälle kultainen kruunu Take the Crown -levyn hengessä. Harmi, että decal oli ehkä ärsyttävintä laatua ikinä, se jäi repsottamaan reunoilta miten sattui, halkeili ja lopulta suli päällyslakan alla. Mutta toisaalta – eipä näin korneja decaleita tule varmaan myöhemmin käytettyä, joten kyllä ne juhlan kunniaksi tämän kerran vältti 🙂

20140211-101402.jpg

Etusormessa on tähtileima Pueen 44 -laatasta Rose bowerilla leimattuna ja peukalossa tuplaglitterit CG:n Glistening snow’lla sekä Novalla.

20140211-101413.jpg

Överit koristelut oli lievästi sanottuna haasteellisia kuvata, joten mattasin jälkeenpäin kynnet, jolloin kuviot pääsivät mielestäni paremmin esille.

Tällaista juhlameininkiä tänään, lauantaina palataan jälleen helmikuun kynsihaasteen pariin, silloin vuorossa OOTD eli päivän vaatetukseen natsaavat kynnet. Luvassa on myös toinen yllätys, siitäkin enemmän lauantaina 🙂 Siihen asti: ihanaa loppuviikkoa!

Anyone who knows me knows that I’m a Robbie Williams fan to the core. I’ve followed his career since 1992 when he was only 18 years old and in Take That and today he’s turning 40 – oh how time flies! I wanted to celebrate this day by doing ridiculously over the top theme nails in honor of Mr Williams – Happy birthday Rob!

Kynsillä:

  • Essie – Blanc
  • A England – Rose bower
  • A England – Tristam
  • China Glaze – Glistening snow
  • China Glaze – Nova
  • MoYou London Scholar Collection 06 + Konad Special Polish Black
  • Bundle Monster BM-206 + Barry M Silver foil
  • Pueen 44
  • Glisten & Glow – HK Girl Top Coat
  • (OPI – Matte Top Coat)

20140211-101334.jpg

Minisiksakkia ja hankala kuvattava

Halusin jälleen kokeilla joulun tienoilla tilaamiani Nail Vinylsejä (kynsivinyylejä? tuntuu niin hölmöltä sanoa tuo suomeksi) ja tällä kertaa päädyin testaamaan minisiksak-vinyylejä. Aikaisemmin testasin normaalinkokoisia siksakkeja tässä postauksessa.

Lakkauksen pääväriksi valitsin käyttämättömien laatikosta China Glazen Re-fresh mintin, joka on hyvin hempeä mintunvihreä creme – ja niin kökkö lakattava ettei mitään järkeä. Kynsillä 3 kerrosta, olisin laittanut vaan 2, mutta kolmas vaadittiin tasoittamaan lakan epätasaisuuksia ja muita ihme kaljuuntumisia.

20140128-153500.jpg

Nimettömiin laitoin tuplahopeaglitterit jälleen CG:n Glistening snowlla ja Novalla. Yritin ensin saada kimalluksen aikaan ebaysta ostetulla hopeaisella irtoglitterillä, mutta siitä hävisi loiste päällyslakan myötä. Piti siis vähän soveltaa ja mennä helpomman kautta.

20140128-153507.jpg

Keskisormien pohjalle lakkasin 3 kerrosta Essien Blancia. Näiden minisiksakkien kanssa työskentely oli huomattavasti hankalampaa mitä niiden tavallisten siksakkien kanssa: vinyylit oli vaikea saada osumaan suoraan ja ne tykkäsivät napata kynnelle ennenkuin olin saanut kohdistettua ne mieleiseen paikkaan. Lisäksi vinyylien poistovaiheessa kuviot sotkeentuivat (ts. siksakeista ei tullut niin teräviä mitä piti), mutta siitä saan syyttää itseäni, sillä taisin laittaa vinyylien päälle Re-fresh mintiä vähän turhan paksulti.

20140128-153447.jpg

Pikkurilleihin ja peukkuihin vielä hopeanväriset niitit ja kuvaamaan – se olikin helpommin sanottu kuin tehty. Re-fresh mint oli nimittäin aivan mahdotonta saada toistumaan kuvissa oikeanvärisenä, sen lisäksi nimettömän kimallus sekoitti kameran aivan totaalisesti. Kun katsoin n. 20 minuutin kuvaamisen jälkeen otoksia, totesin että kamera oli tarkentanut joka. ikiseen. kuvaan fokuksen pullon tekstiin kynsien sijaan. Aaargh! Lisäksi etusormeen oli jossain vaiheessa eksynyt  kissankarva, joka häiritsi omaa silmääni vallan tuhottomasti. Ei muutakun uudelleen kuvauspuuhiin. Ja taas sama juttu, ei onnistunut. Lopulta minun oli pakko heivata pullot kuvista kokonaan, sen jälkeen kuvat onnistuivat sen verran siedettävästi, että päätin antaa jo olla. Laitan tähän postaukseen nyt kuitenkin myös noita pullokuvia, ihan vaan siksi että niiden ottamiseen on käytetty aivan liikaa aikaa, energiaa ja hermoja. Olkaapa hyvät 🙂

20140128-153520.jpg

Translation: I wanted to try the mini-chevrons I bought earlier from nailvinyls.com. I paired them with CG’s Re-fresh mint and some silver glitter. Re-fresh mint was a pain in the butt to use and almost impossible to photograph. These smaller nail vinyls were also a bit trickier to use compared to the normal sized chevrons, but they did make a cute mani, don’t you think?

20140128-153454.jpg

Kynsillä:

  • China Glaze – Re-fresh mint
  • China Glaze – Glistening snow
  • China Glaze – Nova
  • Essie – Blanc
  • Mini Chevrons Nail Vinyls
  • Glisten & Glow – HK Girl Top Coat

20140128-103542.jpg

 

Lunta ja pakkasta kynsillä(kin)

Menneenä viikonloppuna myös tänne lounaiseen Suomeen saatiin vihdoin lunta ja pakkasta – aivan mahtavaa! Lumessa on mulle kaksi ehdotonta plussapuolta: on valoisaa ja hermot säästyvät, koska 4-vuotiaalle ei tarvitse uloslähtiessä pukea kaikkia mahdollisia kuravaatteita päälle. Tämän ihanan talvisen ilmiön pohjalta innostuin tekemään pakkasaiheiset lumikynnet.

20140113-161945.jpg

Päävärinä käytin Essien Cocktail blingiä, joka on tuollainen sinertävänharmaa (harmaansinertävä?) creme. Osoitin melkoista taistelumieltä ja lakkasin kynnet Nail Suppliesistä hankkimani Cocktail blingin omalla sudilla, eli sillä kapoisalla versiolla. Ei se nyt ihan mahdoton homma ollut, mutta kyllä ne leveät Suomi-sudit on vaan kynsiharrastajan elämää helpottavia.

20140113-162002.jpg

Keskisormeen laitoin tuplaglitterit: pohjalla on ensin 2 kerrosta Glistening snowta ja sen päällä vielä (kunnolla ohentimella jatkettua) Novaa.

20140113-161953.jpg

Nimettömiin leimasin aikaisemmin käyttämättömän lumihiutalekuvion Bundle Monsterin laatasta BM-323, ja asettelin hiutaleiden keskelle pieniä irtoglittereitä ja valkoisia pyöreitä glittereitä Sonnetariumin Snowfall-lakasta poimittuna. Suurin glitter on I snow you love me’sta.

Muut kynnet näyttivät tämän jälkeen turhan tyhjiltä, joten laitoin vielä pikkurilleihin ja peukkuihin yhdet I snow you love me -glitterit. Etusormet jätin tapani mukaan koristeluista paljaaksi. Se on oma kirjoittamaton sääntöni: etusormeni ovat niin ihme nakit, että olen katsonut parhaaksi pitää ne mahdollisimman yksinkertaisina kaikenlaisista koristeluista 🙂

20140113-213244.jpg

Pakkasen puremat lumikynnet onnistuivat mielestäni kivasti, oon tyytyväinen että näihin ei tullut valkoisesta leimasta ja lumihiutaleista huolimatta jouluista fiilistä.

Translation: Southwestern Finland got finally some snow and below zero temperatures – yay! To celebrate the occasion I made this wintery snowflake mani.

Kynsillä:

  • Essie – Cocktail bling (2 kerrosta)
  • China Glaze – Glistening slow (3 kerrosta)
  • China Glaze – Nova (1 kerros)
  • Bundle Monster – BM323 ja Konad Special Polish White
  • Sonnetarium – Snowfall
  • OPI – I snow you love me
  • irtoglitter
  • Glisten & Glow – HK Girl Top Coat

Kulta-hopealiuku

Mulla oli kesällä 2012 muutaman kuukauden perinteiset geelirakennekynnet, ja yleensä niissä oli koristeluina ranskalainen manikyyri. Kun halusin vaihtelua lakkaukseen, tein yleensä kynsiin erilaisia glitterliukuja. Jo silloin bongasin YouTubesta käyttäjän szuchnic tutovideon otsikolla Gold and Silver Glitter Gradient Nails. En kuitenkaan tuolloin vielä kokeillut tätä lakkausta, sillä en tykännyt kullansävyisistä lakkauksista ollenkaan. Nyt on eri ääni kellossa, joten halusin kokeilla tätä tutoa omiin näppeihini.

Tein lakkauksen osin eri lakoilla, ranskispohjana käytin videossa näkyvän China Glazen sijaan OPI:n Barre my soulia ja kultatippinä Essencen Colour & Go -sarjan Go bold!:ia (sävy 140). Glitterit minulla on samat mitä videolla, eli CG:n Nova, Techno ja Golden enchantment.

20131116-161734.jpg

20131116-161746.jpg

Kyllä kimaltelee!

Taidan testata Golden enchatmentia vielä uudemman kerran, se sai kynteni näyttämään tässä lakkauksessa ikävän keltaisilta. Se saattoi johtua beigehtävästä Barre my soulista ja GE:stä yhdessä, mutta kynnet näyttivät ainakin livenä jotenkin kelmeiltä. Ei kiva.

Kynsissä näkyy kestolakkausten kasvuraja jo tosi rumasti. Poistinkin tämän lakkauksen jälkeen myös alimmaisena olevat Shellacit ja pistin tilalle uudet, siistit kestolakat. Fiilis on aina yhtä juhlallinen kun saa manikyyrin tehtyä ja uudet kestot kynsiin, kädet ja varsinkin kynnet näyttää ihan uusilta kun ne ovat taas iskussaan 🙂

Käytetyt lakat:

  • OPI – Barre my soul
  • Essence Color & Go – 140 Go bold!
  • China Glaze – Nova
  • China Glaze – Techno
  • China Glaze – Golden enchantment
  • Seche Vite

20131116-161708.jpg