#nailartfeb Day 23 – Animal

Eläinteemaa helmikuun kynsihaasteen 23. päivänä! Kävimme perheeni kanssa kaupoilla juuri haastepäivän alla ja reissusta tarttui mukaan 2 itselleni uutta Essietä, vaaleanpunainen (joo, taas…) Spaghetti strap ja Warm & toasty turtleneck, jonka sävyä en osaa sen paremmin kommentoida – onko se murrettu violetti, tumma laventeli vai mikä. Tyytyväinen olen kuitenkin siitä, että ostin lakan, se on nimittäin kokoelmassani ainutlaatuinen ja sävynä aivan upea! Olen katsellut lakkaa puolella silmällä jo Shearling darling -kokoelman ilmestymisestä asti, mutta ajattelin kuvien perusteella ettei se sopisi minulle. Nyt kuitenkin siis bongasin sen pullossa ja Essielle edullisen hinnan houkuttelemana (11 eur ja rapiat) nappasin sen -onneksi- mukaani. Tikuttamisen perusteella halusin lakan samantien myös kynsille ja ryhdyin suunnittelemaan eläin-teemaa sen ympärille.

20140223-133920.jpg

Warm & toastyn hyviksi puoliksi voi tuon mahtavan sävyn lisäksi sanoa myös loistavan työstettävyyden: WaTT:llä lakattuja kynsiä ei tarvinnut siistiä ollenkaan, lakka suorastaan liukui ajatuksen voimalla sinne minne pitikin eikä valunut pitkin kynsinauhoja tai temppuillut muutenkaan.

20140223-133941.jpg

Testasin jo aikaisemmin leoparditäpliä vapaalla kädellä maalattuna ja halusin tehdä niitä myös tällä kertaa. Nimettömien pohjalla on OPI:n My favorite ornament, täplät tein WaTT:lla ja Essien Licoricella dottaria apuna käyttäen. Päällä kuten yleensäkin G&G:n HK Girl Top Coat.

20140223-133932.jpg

Mikäköhän muuten kuvaamisolosuhteissa tökkii, kun aina Essie-pullokuvistani tulee noin synkkiä? Olen todennut, että seikka johtuu Essien valkoisesta korkista, joka sekoittaa puhelimen kameran valotuksen (?), mutta mitenköhän asiaa voisi parantaa, oiskos teillä antaa vinkkejä? Olen jo koettanut vaihtaa valaisimien sijaintia lightboxin ulkopuolella ja lukita iPhonen automaattista valotusta, mutta ei onnaa. Aina on kuvat tummia ja iho punakka.

Mutta palatakseni lakkaukseen, oikein mieluisat kynnet tuli, tykkään! Warm & toasty turtleneck on varsinainen tuijottelulakka, jota on tullut ihasteltua useaan otteeseen päivän mittaan. Juuri tällaiset lakat tekevät tästä kynsiharrastuksesta niin mahtavan, tällaisia täydelliset kynsilakat juuri ovat – upeansävyisiä, ilo lakata ja nautinto katsella ❤

Translation: I’m so glad I bought Warm & toasty turtleneck by Essie – look at that gorgeous shade! I did the #nailartfeb day 23 – Animal based on that beauty. Polishes like Warm & toasty turtleneck make this hobby such an enjoyable one 🙂

20140223-133925.jpg

Kynsillä:

  • Essie – Warm & toasty turtleneck (2 kerrosta)
  • OPI – My favorite ornament
  • Essie – Licorice
  • Glisten & Glow – HK Girl Top Coat

Koralliglitterlepardit

Nolo myöntää, mutta en vieläkään osaa sanoa mikä se pilkullinen kissaeläin on oikeasti: onko se lepardi, gebardi vai leopardi. Joku lapsuuden Kummeli-sketsi on sekoittanut mun pääni, koska en osaa enää tarkkaan miettimättä nimetä tuota kissapetoa oikein ja siltikin arvaus voi mennä metsään. Nytkin piti googlettamalla tarkistaa mikä on oikein (se on leopardi eli pantteri). Otsikkoon kuitenkin jätän tuon lepardin, koska se mulle tulee aina ekana päähän.

20140111-125506.jpg

Ja tästä nerokkaasta pohjustuksesta pääsemme tämänkertaisiin kynsiin, jotka ovat siis pantteri (ha!) teemaiset. Totesin jokin aika sitten, että lakkalaatikkoni piCture pOlish -kokoelma on kasvanut jo 9 lakkaan ja niistä käyttämättöminä on vielä aika moni suloisuus. Nappasin sieltä sitten kaksi toisiinsa sointuvaa yksilöä, beigen Beigen (heh) ja korallin Coral reefin. Mukana piti tietysti olla vielä glitteriä, Color Clubin Magic attraction sai toimittaa sen virkaa pp:ien rinnalla.

20140111-125517.jpg

Lakoista kaikki kolme vaati kolme kerrosta täyteen peittävyyteen. Beige oli melkoisen raidoittuva tapaus, mutta sen viimeisen kerroksen jälkeen varsin nätti nude. Coral reef oli samanmoinen mutta ai että miten mehukas lakka se on! Täydellinen kesälakka ja sopii loistavasti ihonsävyyni.

20140111-125524.jpg

Magic attraction saapui jokin aika sitten luokseni Kynsikirpan kautta vaihtarina. Se kaipasi heti kunnon lorauksen ohenninta, mutta on sittemmin vallan mukava glittertapaus. Vähän kuin CG:n I’m not lion, mutta hopeisena.

20140111-125547.jpg

20140111-125540.jpg

Nimettömien ja peukkujen leopardipilkut tein pienipäisellä dottarilla. Olisin halunnut saada aikaan oikein pienenpientä pilkkua, mutta vähän isompaa tuli. Instagramin puolella sain @tipsandtopcoat -nimiseltä käyttäjältä vinkin tehdä kuviointi ohuella nail art -siveltimellä, joten täytyy kokeilla sitä seuraavaksi.

20140111-125532.jpg

Tällaista harmaudenkarkottajaa (toim. huom. tein nämä kynnet ennen viime viikonloppuna saapunutta lunta ja pakkasta) tällä kertaa, olisiko teillä jotain vinkkejä onnistuneiden leopardipilkkujen tekoon? 🙂

Tein muuten tähän postaukseen pieniä muutoksia: ensinnäkin pienensin vesileimaa ja toiseksi latasin kuvat vähän isompikokoisina. Vinkkaattehan jos kuvien liian ison koon tai ruudun vierityksen kanssa on ongelmia, niin tiedän tehdä sitten muutoksia parempaan (tai ainakin koiran tehdä jotain muutoksia…). Kiitti!

Translation: I wanted to do another set of cheetah nails, this time with two piCture pOlishes and Color Club glitter. I’d like to learn how to make teeny tiny cheetah spots, these turned out a bit bigger than I hoped. Well, at least they managed to cheer me up, that coral is gorgeous!

Kynsillä:

  • piCture pOlish – Beige
  • piCture pOlish – Coral reef
  • Color Club – Magic attraction
  • Glisten & Glow – HK Girl Top Coat

20140111-125756.jpg

Happyhappyjoyjoy

Kuten aikaisemmin Ruudun takaa -postauksessa mainitsin, kuvailen näitä lakkauksia blogia (ja FB:tä ja Instagramia) varten iPhone 5:n natiivikameralla luonnonvalossa ilman sen kummempia jekkuja. Otan kuvat kotimme takapihalla, jonne osuu näin talvisinkin kohtuullisesti luonnonvaloa n. klo 10.30 – 11.30 välisenä aikana. Ei kovin häävisti siis, mutta paremman puutteessa sen on pitänyt riittää. Rakensin itselleni kesällä Wasting Lifestylen Emman ohjeiden mukaisesti Ikean Kassett-säilytyslaatikosta DIY lightboxin, mutta ilman kunnollista valaistusta Emman hyvästä ideasta ei oikein ollut käytössäni ongelman ratkaisijaksi.

Tykkään käyttää iPhonen kameraa kynsikuvien ottamiseen sen helppouden vuoksi. Pidän siitä, että kuvat ovat samantien käytettävissäni puhelimessa, eikä niitä tarvitse siirtää erilliseltä kameralta ensin koneelle ja sieltä synkata puhelimeen. Suunnittelin jo hankkivani pokkarin, jolla saisi otettua parempia kuvia ja jossa olisi wifi-yhteys kuvien langatonta siirtoa varten, mutta mukavuudenhalu voitti enkä jaksanut ryhtyä sellaiseen hässäkkään. I’m lazy like that. Totesin myös, että eipä se huono valaistus siitä parane, vaikka hankkisin millaisen megakameran. Päätin siis sen sijaan tehdä jotain surkeille valaistusolosuhteille, ja kysyin jeesiä FB:n Kynsikoristelut-ryhmästä josta -tottakai- sain nopeasti apua. Minulle suositeltiin päivänvalolamppuja, tarkemmin sanottuna näitä Falcon Eyes ML-40 -lamppuja Verkkokauppa.comista.

Lamput saapuivat parin arkipäivän kuluessa lähipostiin ja kädet innosta täristen olin ruuvaamassa niitä Ikean Tertial-työvalaisimiin, joita olin hankkinut 2 kappaletta tätä tarkoitusta varten. Aika hätäseen lopahti innostus, nimittäin päivänvalolamppu oli niin valtavan kokoinen, ettei sitä saanut ruuvattua kunnolla Tertialin runkoon (ts. siihen läpeen, johon lampun kanta menee). Onneksi sähköasentajamieheni keksi ratkaisun ongelmaan ja pienen ruuvailun jälkeen lamput mahtuivat paikoilleen niin, että valaisimia ja niiden kupuja oli mahdollista käyttää (turvallisesti!) yhdessä lamppujen kanssa.

20140108-233811.jpg

Tämän pienen insidentin jälkeen pääsin testaamaan lightboxia uuden valaistuksen kanssa ja olo oli kuin pikkumuksulla jouluaattona: jo testimielessä otetut näpsyt näyttivät aivan tautisen hyviltä ja tärisin innosta kun tajusin, että nyt voisin ottaa kynsikuvat edelleen iPhonella ja juuri silloin kun itse haluan, eikä silloin kun se on luonnonvalon puolesta mahdollista! Helpottaa kummasti elämää näinkin pieni juttu. Olen myös niin tyytyväinen, etten ollut suunapäänä hankkimassa sitä uutta kameraa…

Testikuviiin pääsivät ensimmäiset vapaalla kädellä piirtämäni leopardipilkut, joita minun ei pitänyt sen kummemmin esitellä, mutta tässäpä ne nyt ovat:

20140108-233821.jpg

20140108-233801.jpg

20140108-233906.jpg

Pilkkujen pohjalla OPI – My favorite ornament, pilkuissa Essie – Status symbol ja China Glaze – Liquid leather.

Mainitsinko jo, että olen huippuiloinen näistä lampuista? Jee! Jatkossa siis luvassa parempilaatuisia kuvia ja yksi tyytyväisyyttään hykertelevä bloggari 🙂

Translation: I finally got 2 daylight bulbs for my lightbox, yay! Now I’m able to take pictures whenever I want, not just when there’s natural light outside. I am so happy! These first test pictures show my first free hand cheetah spots. I used Status symbol by Essie and Liquid leather by China Glaze on them.