Koralliglitterlepardit

Nolo myöntää, mutta en vieläkään osaa sanoa mikä se pilkullinen kissaeläin on oikeasti: onko se lepardi, gebardi vai leopardi. Joku lapsuuden Kummeli-sketsi on sekoittanut mun pääni, koska en osaa enää tarkkaan miettimättä nimetä tuota kissapetoa oikein ja siltikin arvaus voi mennä metsään. Nytkin piti googlettamalla tarkistaa mikä on oikein (se on leopardi eli pantteri). Otsikkoon kuitenkin jätän tuon lepardin, koska se mulle tulee aina ekana päähän.

20140111-125506.jpg

Ja tästä nerokkaasta pohjustuksesta pääsemme tämänkertaisiin kynsiin, jotka ovat siis pantteri (ha!) teemaiset. Totesin jokin aika sitten, että lakkalaatikkoni piCture pOlish -kokoelma on kasvanut jo 9 lakkaan ja niistä käyttämättöminä on vielä aika moni suloisuus. Nappasin sieltä sitten kaksi toisiinsa sointuvaa yksilöä, beigen Beigen (heh) ja korallin Coral reefin. Mukana piti tietysti olla vielä glitteriä, Color Clubin Magic attraction sai toimittaa sen virkaa pp:ien rinnalla.

20140111-125517.jpg

Lakoista kaikki kolme vaati kolme kerrosta täyteen peittävyyteen. Beige oli melkoisen raidoittuva tapaus, mutta sen viimeisen kerroksen jälkeen varsin nätti nude. Coral reef oli samanmoinen mutta ai että miten mehukas lakka se on! Täydellinen kesälakka ja sopii loistavasti ihonsävyyni.

20140111-125524.jpg

Magic attraction saapui jokin aika sitten luokseni Kynsikirpan kautta vaihtarina. Se kaipasi heti kunnon lorauksen ohenninta, mutta on sittemmin vallan mukava glittertapaus. Vähän kuin CG:n I’m not lion, mutta hopeisena.

20140111-125547.jpg

20140111-125540.jpg

Nimettömien ja peukkujen leopardipilkut tein pienipäisellä dottarilla. Olisin halunnut saada aikaan oikein pienenpientä pilkkua, mutta vähän isompaa tuli. Instagramin puolella sain @tipsandtopcoat -nimiseltä käyttäjältä vinkin tehdä kuviointi ohuella nail art -siveltimellä, joten täytyy kokeilla sitä seuraavaksi.

20140111-125532.jpg

Tällaista harmaudenkarkottajaa (toim. huom. tein nämä kynnet ennen viime viikonloppuna saapunutta lunta ja pakkasta) tällä kertaa, olisiko teillä jotain vinkkejä onnistuneiden leopardipilkkujen tekoon? 🙂

Tein muuten tähän postaukseen pieniä muutoksia: ensinnäkin pienensin vesileimaa ja toiseksi latasin kuvat vähän isompikokoisina. Vinkkaattehan jos kuvien liian ison koon tai ruudun vierityksen kanssa on ongelmia, niin tiedän tehdä sitten muutoksia parempaan (tai ainakin koiran tehdä jotain muutoksia…). Kiitti!

Translation: I wanted to do another set of cheetah nails, this time with two piCture pOlishes and Color Club glitter. I’d like to learn how to make teeny tiny cheetah spots, these turned out a bit bigger than I hoped. Well, at least they managed to cheer me up, that coral is gorgeous!

Kynsillä:

  • piCture pOlish – Beige
  • piCture pOlish – Coral reef
  • Color Club – Magic attraction
  • Glisten & Glow – HK Girl Top Coat

20140111-125756.jpg

Advertisements

10 thoughts on “Koralliglitterlepardit

    • Voihan hitsi. Mä luulen että se on tuo vesileimaus-app joka pienentää väkisin kuvia. Kokeilen nyt uutta vesileimausohjelmaa, katsotaan jos se auttaisi ongelmaan. Ne kuvat näkyy tosin täällä blogissa vasta ensi viikolla.

  1. Ihanat! Tuo Color Club näyttää erehdyttävän paljon China Glazen Glistening Snowlta 🙂

    Mitä tulee noihin kuviin, niin kyllä ne on aika iso kokoisia, koska jos niitä klikkaa, niin näkyy oikeassa koossa. Olisiko sinulla joku asetus täällä blogissa, että leipätekstin seassa kuvat ovat pienempiä? Sitä en tosin tiedä, miten täällä wordpressissa pääsisi muokkaamaan…

  2. Päivitysilmoitus: Esittelyssä: piCture pOlish | Kynnet iskussaan ☆

  3. Onpas todella kauniit!

    Leopardi on oikea sana. Aloin oikein googlaamaan lepardia, että mikä se oikein on, kun se tuntuu tavan takaa tulevan vastaan… :DD

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s