Kaga – 105

Toinen Cesarsilta testiin saamani Kaga -geelilakka oli vaalea turkoosi shimmerkaunokainen, numerotunnisteeltaan 105.

Ryhdyin geelilakkauspuuhiin muutamaa iltaa ennen varsinaista muuttopäiväämme, ja täytyy myöntää että olin siinä vaiheessa niin väsynyt remonttipuuhien ja lapsiperhe-elämän luomaan yhteiskaaokseen, etten jaksanut kehitellä sen ihmeemmin mitään koristelukikkoja. Pelkkää yksiväristä lakkausta en kuitenkaan halunnut toteuttaa, joten päädyin kokeilemaan glitterliu’un tekemistä nimettömiin Kagan hologlitterillä (nro 108).

IMG_6438

Viime kerralla lakkasin Kagan pohjalakkaa ja varsinaisia värilakkoja mahdollisimman ohuet kerrokset, mutta tällä kertaa päätin testata paksumpien kerrosten vaikutusta pysyvyyteen. En tälläkään kerralla buffannut omaa kynttä (vaikka siis ohjeissa näin suositellaan tekemään) ja sudin Kagaa kynsille normaalin kynsilakan tavoin – en mitään älyttömän paksuja kerroksia, mutta kuitenkin reilumpia mitä edellisessä Kaga-lakkauksessa. Reilun viikon käytön jälkeen lakat ovat pysyneet yhtä hyvin mitä ohuempien kerrosten kanssa ja lakkauksen lopputulos oli tasaisempi mitä ohuenohuilla kerroksilla. Lakkasin myös tällä kerralla 3 kerrosta värilakkaa.

Suojasin nimettömät pohjalakan levittämisen ja uunittamisen jälkeen Glisten&Glow’n CTRL-ALT-DEL -lateksilla ja töpötin 108 -hologlitteriä kynnelle meikkisienellä normaalin glitterliu’un tapaan. Töpötin glitteriä ensimmäisellä kerroksella ohuelti lähes kynsinauha-alueelle asti ja sen jälkeen kahdella seuraavalla kerroksella lähemmäs kynnen kärkeä.

IMG_6469

Rautakaupassa en voinut vastustaa kunnon puujalkaa…:

IMG_6472

En ole yleensä sinisävyisten lakkojen ystävä, mutta tämä 105 on niin ihanan pirteä ja kesäinen, etten ole kyllästynyt siihen vieläkään, vaikka lakka on ollut kynsillä reilun viikon. Geelilakka oli helppo levittää siististi kynsille (Kagan suti FTW!) ja se on pysynyt virheettömänä laitosta lähtien. En toisaalta muuta odottanutkaan, sillä jos edellinen geelilakkaus kesti kaksi viikkoa remonttia, niin uskoin lakkojen kestävän myös siihen verrattuna kevyet muuttopuuhat 🙂

Kagan geelilakkoja löytyy Cesarsin valikoimasta 100 erilaista, 12 ml pulloilla on hintaa 11,90 eur/kpl. En hyödy mahdollisista klikkauksista tai ostoksista mitenkään 🙂

Mukavaa viikonlopun jatkoa!

Kynsillä:

  • Kaga Base Coat*
  • Kaga – 105 (vaaleansininen shimmer)*
  • Kaga – 108 (hopea hologlitter)*
  • Kaga Top Coat*

*) saatu testattavaksi Cesarsilta

Mainokset

2 thoughts on “Kaga – 105

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s