Sorry international readers, this post about our recent nail meeting is only in Finnish 🙂
Treffasimme pitkällisen suunnittelun tuloksena Turun seudun kynsihörhöjen kanssa erään turkulaisen kerrostalon kerhotiloissa menneenä lauantaina. Olin saanut miittiä edeltävänä yönä massiivisen flunssan, mutta näitä bileitä en halunnut jättää väliin, joten Buranan ja Strepsilsien voimalla sain kahlattua päivän ja illan läpi. Ensin osallistuimme perheeni kanssa kummipoikamme 2-vuotissynttäreille (onnea vielä kerran, N.!) ja sen jälkeen jatkoin juhlahumua Turun puolella samanhenkisessä seurassa.
Saapuessani paikalle tyylikkäästi muutaman minuutin myöhässä paikalla oli jo suurin osa miittiväestä. Laskeskelin tavanneeni porukasta ennestään kaksi, muutaman muun kanssa olin ollut aikaisemmin yhteyksissä mm. Facebookin kynsikirpan kautta. Olen aina tällaisissa tilanteissa vähän kala kuivalla maalla -fiiliksissä, sillä en katso olevani mitenkään kummoinen seuraihminen. Onneksi juttua riitti alusta asti mm. tutustumiskierrosten merkeissä ja viimeistään kun kaikki keräsivät kirppistelylaatikkonsa pöydälle, alkoi juttu viimeistään luistaa.
Kirppislakoista teinkin aivan mielettömiä löytöjä:
Nämä eivät olleet varsinaisestikirppisostoja, vaan tilaukseni Mi Nailsilta, jotka Mirva toi ystävällisesti liikkeestä mukanaan: Zoyan Aurora (joka on vihdoin minun!) sekä BBF:n laatta nro 08, jonka ostin tuon oikean alakulman pylpyräkuvion takia, mutta josta ensimmäisenä testiin pääsee ihana pikkuinen kukonaskelkuvio ❤
Essie – Mezmerised, Glitter Gal – Blue Suede Shoes, A England – Ophelia. Mezmerisediä olen hipelöinyt jo pidempään Essien ständeillä, nyt se tuli sitten vihdoin hankittua. Glitter Galin ostin hetken mielijohteesta ja Ophelia oli sen luokan kaunotar jo pullossa, etten vaan voinut olla ottamatta sitä mukaan!
KBShimmer – Flake Dance, KBShimmer – Berry Patch. Flake Dancen vaihdoin päikseen Katrin kanssa Hexy Bikiniin (heh, melkein identtiset lakat!) ja Berry Patchin ostin osittain hetken mielijohteesta. Lakan pohja on kaunis, toivon että saan pidettyä nuo isot siniset glitterit poissa kynsiltä lakkausvaiheessa 😉
Perfect Sand Lacquer – S74, Kiko – 446 sekä Sally Hansen – Be-Jeweled.
Iskemätön Trindin Nail Balsam ja leimauslaatta Kiinanmaalta – ihania kokokynnen koukeroita!
Kun lakat olivat löytäneet uudet kotinsa, oli aika aloittaa syömingit. Suunnilleen puolet 20-päisestä porukasta toi mukanaan suolaista, toinen puoli makeaa. En jaksanut maistaa varmaan puoliakaan tarjoiluista, sen verran runsaasti herkkuja oli paikan päällä! Paulan tekemät i h a n a t mustikkamuffarit olivat viedä kielen mennessään, niistä erityismaininta 🙂
Syömisen jälkeen aloitettiin miitin se osuus, jota iso osa varmasti odotti eniten, eli arvonnat ja miittipussien jako. Arvontalahjoja riitti niin paljon, että arpaonni suosi jokaista osallistujaa. Pussit sisälsivät runsaasti lahjuksia ja tuotteiden vaihtelussa kuluikin sujuvasti tunti tai kolme.
Itselleni jääneitä miittipussituotteita: Mereneidin persikantuoksuinen kynsinauhaöljy, Oriflamen mattapäällyslakka ja Orlyn Passion Fruit
MoYou muisti meitä leimauslaatalla sekä stampperi/scraper -setillä. Stamper on lupaavan löllö… Täytyy testata pian!
320-grittinen viila tuli pussukasta, 180-grittiset viilat tulivat luokseni vaihtareiden seurauksena
She Sells Seashellsiltä arkki suoria kynsivinyylejä sekä Dermosilin kynsilakanpoistoainepurkki.
Hopean- ja kullanvärisiä niittejä pussukasta
Nämä tuotteet tulivat miittipussista, ja ne löytävät uudet kodit lähipiiristä 🙂
Olin lopulta aivan yllättynyt, miten nopeasti ilta kului melkeinpä vieraassa porukassa. Kyytini saapui viimeisten joukossa vasta hiukan ennen ilta yhtätoista, mutta juttua olisi varmasti riittänyt vielä pidempäänkin. Kiitos siis miittiseurasta Turunseutulaiset, erityiskiitos järjestäjille – otetaan piakkoin uusiksi!
Loppuun vielä listattuna kaikki tapahtumaamme sponssanneet tahot, kiitokset myös heille:
- Mereneid
- MoYou London
- Mimax
- KoneHelsinki
- Kauneuden Kauppa
- Mi Nails
- Cloetta
- MissLis
- Oriflame
- Berner Oy
- RiiminBeauty
- FaceHelsinki
- AetzNailzz
- She Sells Seashells
- Delush Polish
- Dermosil
- Turun Stockmann Fazer
- Myllyn Suomalainen Kirjakauppa
Oli aivan mahtavaa nähdä ja viettää iltaa!! 🙂 Kiitos ja palataan!
Kiitos itsellesi 🙂
Hei kokisvaras! 😉 Oli tosi hauska ilta ja oli mukava nähdä. 🙂
Hah! Aika pokeri veto, eikö? Kiitos samoin, oli kiva nähdä 🙂
Kivaa oli! 🙂
Näin teki!
I’ve gues that you’ve got these amazing products on the meeting. They are all lovely!
Yes, the first ones I bought from other nail ladies and the products on the bottom pictures were from the goodie bag 🙂
Pssst, se on Oriflamen mattapäällyslakka, ei Dermosilin 😉
Kiitti korjauksesta!