Essie – Knockout Pout

Tammikuun kynsihaasteen neljäs aihe oli Re-creation. Mulla on kännykän kuvissa kansiollinen kuvakaappauksia erilaisista lakkauksista, jotka olen napannut muistiin myöhempää käyttöä tai inspiraatiota varten. Yksi näistä on IG-käyttäjä @vanessa_carinaa:n i h a n a ja yksinkertainen lakkaus, jonka hän on tehnyt Essien Knockout Poutia käyttäen. Liki neonvaaleanpunainen Knockout Pout on sen verran erikoisen sävyinen, ettei lakkajemmastani löydy vastaavaa. Tilasin siis Knockout Poutin joulun alla Nail Suppliesilta ja vaihdoin siihen leveän sudin ennen käyttöönottoa.

IMG_9076

Knockout Pout on kaunis lakka, mutta tietyllä tapaa hankala yksilö. Lakka kyllä levittyi hyvin ja peitti kahdella kerroksella, mutta jostain syystä se jäi kuultamaan paljaaksi sieltä täältä kynsien juurelta päällyslakan laittamisen jälkeen niiltä kohdin, joissa kaikki kolme lakkakerrosta (2 x värilakka + päällyslakka) eivät osuneet aivan päällekkäin. Lakkakerrokset lähtivät ikäänkuin vetäytymään toistensa päältä paljastaen paljaan kynnen kerrosten alta. Harmi juttu, täytyy seuraavalla käyttökerralla suorittaa lakkaus vieläkin tarkemmin. Knockout Pout on aivan täydellinen kesälakka, täytyypä muistaa ottaa se kynsille lämpimillä ilmoilla.

IMG_9077

Pikkurillin ja nimettömän hopeinen lakka on jälleen OPI:n ihanainen This Gown Needs A Crown.

Translation: The next prompt for #nailartjan was Re-creation. I decided to re-create this gorgeous pink mani by IG user @vanessa_carinaa. Knockout Pout by Essie is such a lovely near-neon pink it’s gonna be perfect for summer!

IMG_8818

Kynsillä:

  • OPI – Nail Envy Original
  • Essie – First Base
  • Essie – Knockout Pout (x2)
  • OPI – This Gown Needs A Crown (x2)
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat
Advertisements

8 thoughts on “Essie – Knockout Pout

  1. I love this shade of pink and your mani is just perfect.
    Sorry for such a long time without coming here, but changing functions at work made my hours in front of the computer decrease a lot.
    Have a great day dear!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s