China Glaze – Glittering Garland

Koska joulu on jo tältä vuodelta paketissa, esittelen vielä nopeasti aattoillan lakkaukseni ennenkuin siirrymme vastaanottamaan uutta uljasta vuotta 2015. En ottanut tänä(kään) vuonna suurta stressiä aaton kynsistä, tarkoituksena oli ainoastaan päästä kokeilemaan joulun alla postilaatikkoon saapunutta China Glazen Glittering Garlandia. Lakka on täydellinen tummanvihreä glitter samasta Oz-kokoelmasta mitä punainen lakkasiskonsa Ruby Pumps.

IMG_8048

GG oli kynsillä ihan huikaisevan kaunis: tietyssä valossa miltei musta, mutta valon osuessa siihen vihreät glitterit pääsivät oikeuksiinsa. Kahdella helpolla kerroksella täysi peittävyys. Glittering Garland on upea lakka, jonka aikanaan jossain mielenhäiriössä jo ennätin myydä pois. No, nyt ostin sen siis uudelleen enkä tällä kertaa aio luopua siitä ❤

IMG_8047

Nimettömässä Orlyn Mirrorballia sekä pari lumihiutaleleimaa, joiden leimaaminen ei mennyt ihan nappiin, mutta eipä se ollut ihan justiinsa. Vihreä feikkitimangi päälle niin täydestä menee!

IMG_7778

Jouluaattomme sujui rauhallisissa merkeissä kotona oman perheen kesken. Päätimme jättää sukulaisvierailut joulupäivään, joten aattona ei tarvinnut ihmeemmin hötkyillä. Tonttu oli onneksi käynyt jo heti aamulla jättämässä kuusen alle yhdet lahjat muksua kohden, sillä tavoin pysyi se pahin jännitys aisoissa perheen nuorimmilla 😉 Perinteisen joulusaunan, joulupuuron ja -ruokailun jälkeen pukki sitten lopulta oli käynyt tuomassa lahjasäkin ulko-ovemme taakse ja paketeista löytyi minullekin mieluisat lahjat:

IMG_7835

Miten se pukki osasikin tuoda mulle nuo ihanat piCture pOlishit, Cyanin ja Parisin? Lisäksi mieheni (tai siis joulupukki, tietysti) pääsi yllättämään minut täydellisesti Sons Of Anarchy -vuosikalenterilla 🙂 Ensi vuosi on mulle kokonaan helmikuuta..! Näiden lisäksi postin hallussa on vielä ”pari” kovaa lakkapakettia, jotka eivät ennättäneet saapua jouluksi, mutta niistä enemmän sitten kun ne saapuvat.

Toiko pukki sinulle lakkayllätyksiä?

Leppoisia välipäiviä kaikille!

Translation: I wore Glittering Garland by China Glaze for Christmas Eve and loved every minute of it ❤ It is such a stunning dark green glitter that I once destashed but won’t let go this time.

Kynsillä:

  • Essie – First Base
  • China Glaze – Glittering Garland (2 krs)
  • Orly – Mirrorball (2 krs)
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat
Advertisements

2 thoughts on “China Glaze – Glittering Garland

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s