NCLA x 2

Kuten edellisessä postauksessa mainitsin, tänään esittelyyn pääsevät laivareissulta ostamani lakkatuliaiset. Kävimme viimeksi Siljan päiväristeilyllä ja suoraan sanottuna petyin ko. puljun laivojen lakkatarjontaan. En osannut odottaa mitään sen kummempaa tällä kertaa Viikkariltakaan, joten leukani suunnilleen kopsahti taxfreen lattiaan kun huomasin Amorellalla (ja Gracella myös) myynnissä NCLA:n kynsilakkoja!

Olen usein katsellut kyseisen merkin lakkoja Harlow&Co:lla, mutten koskaan ole raaskinut tilata niitä. Nyt ostopäätös oli helppo tehdä kun lakkasia pääsi hipelöimään ihan livenä, ja nappasinkin mukaani kaksi mielestäni kauneinta.

NCLA-lakat pääsevät kuvaan hetken kuluttua, sitä ennen esittelen Essien Fill the gap -hoitolakan, jota olen jo maissakin himiöinyt useasti. Tykästyin Fill the gapissa sen mattaiseen väriin (en edelleenkään tykkää Nailtritionin vaaleanpunaisesta shimmeristä) ja siitä, ettei lakka lupaa minkäänlaista kynttä kovettavaa vaikutusta – jes!

Halusin tietysti kotona kokeilla heti uusia NCLA-lakkoja, mutta sitä ennen tein viikottaisen kynsinauhojen poiston Nfu Oh:lla…

20140708-194849-71329601.jpg

… jonka jälkeen lakkasin nakuille kynsille yhden kerroksen Fill the gapia:

20140708-194850-71330415.jpg

Fill the gapista jäi näin yhden käyttökerran perusteella ihan pätevä kuva, yhdellä kerroksella en saanut peittoon kynsien värjäytymiä, mutta muuten se tuntui hyvältä. Olen tottunut First base -aluslakkapulloni ohueen jenkkisutiin, joten tämä Suomi-suti tuntui tässä hoitolakassa aivan valtavan isolta, paljon isommalta mitä tavallisten Essien värilakkojen sudit! Tämä hoitolakka jää varmasti käyttöön esim. ranskisten pohjana, First basen alle.

Mutta sitten takaisin NCLA:han. Ensimmäisenä kynsille pääsi Blushing boudoir pink, joka on vallan kaunis vaaleanpunainen:

20140708-194851-71331142.jpg

Kynsillä 3 haastavaa kerrosta sekä HK Girl Top Coat. NCLA:n suti oli aika jäykkä, joten se veti lakkaa mukanaan jättäen jälkeensä raitaiset kynnet. Kahdenkin kerroksen jälkeen kynnet olivat osittain kaljut, joten kolmannella kerroksella suunnilleen liu’utin lakan kynnelle sutia hivenen apuna käyttäen. Lopputulos oli kuitenkin mieluisa ja annoin lakan kauniin sävyn takia BBP:lle ainakin osittaisen synninpäästön.

Blushing boudoir pinkin päälle töpöttelin tippeihin toista ostamaani NCLA:ta, eli Hollywood Hills hot numberia:

20140708-194852-71332068.jpg

Lakka on kaunis hopeinen hologlitter, harmi vaan että noitten isompien hituloitten kalastelussa oli oma hommansa. Olen pitkään hakenut täydellistä hopeaglitteriä tippiliukuja varten, mutta ilmeisesti hakuni jatkuu edelleen. Hollywood Hills hot numberin säihke on kyllä livenä aivan käsittämättömän kaunis, joten lakka saa jäädä laatikkooni majailemaan. Päällyslakkana Glossy glam.

Tässä vielä lightboxissa napattu kuva:

20140708-194852-71332785.jpg

Kamera oli ihan friikkinä kun näitä kuvia yritin napsia, sorry kökkö kuvanlaatu.

Jälkeenpäin tietysti vielä mattasin lakkauksen:

20140710-205815-75495757.jpg

Otin vielä näitten kynsien kanssa kuvan uudesta ihanasta hajuvedestäni, josta olen ollut aivan tohkeissani laivareissun jälkeen. Mulla on tapana aina hankkia kerrallaan yksi hajuvesi, jota käytän kunnes tuoksu loppuu. Nykyinen hajuveteni on tuskin antanut edes hyvää hönkää viime päivinä, joten kun mieheni kysyi taxfreessa voisiko hän ostaa minulle jotain (!!!), en kauaa miettinyt kun olin hetkeä aikaisemmin tuoksutellut Calvin Kleinin Down Townia ❤

20140708-194853-71333564.jpg

Ihana tuoksu, ihanat kynnet (vaikeuksien kautta voittoon!) ❤

Yllämainittujen lakkojen lisäksi hyödynsin vielä Viikkarin Ota 3, maksa 2 -Essie-tarjouksen. Mukaan lähti pitkään hipelöimäni Russian roulette, mauve Lady like sekä ihana likaisenvihreä Power clutch:

20140710-204721-74841285.jpg

Aika syksyisiä sävyjä oikeastaan. Näitä tuskin nähdään kynsillä vielä hetkeen, fiilistellään nyt näillä kirkkailla kesäväreillä vielä tulevat kuukaudet 🙂

Aurinkoista päivänjatkoa!

Translation: I bought quite a few pretty polishes from our day cruise earlier this week. I wanted to do my nails asap when we got home, so first I removed the excess cuticles with Nfu Oh Cuticle Remover and then added a coat of Fill the gap by Essie (see pics above).

For color I chose my first two NCLA nail polishes, the pretty pink is Blushing boudoir pink and the gorgeous holo glitter is Hollywood Hills hot number. BBP is so lovely but unfortunately quite a pain to apply, I needed 3 coats to get to full opacity with no streaks. HHHN on the other hand required a lot of glitter fishing but the sparkles were so pretty irl I had to forgive it!

The perfume (well Eau de Toilette but anyways) I’m holding on the last pic is a gift from my husband, Down Town by Calvin Klein ❤

Thanks for visiting, have a great day!

Kynsillä:

  • Essie – Fill the gap & Essie – First base
  • NCLA – Blushing boudoir pink (3 krs)
  • NCLA – Hollywood Hills hot number
  • Rica – Glossy glam

 

Mainokset

11 thoughts on “NCLA x 2

  1. Päivitysilmoitus: Se Oikea ja feikit kynnet | Kynnet iskussaan ☆

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s