Resort fling is not my thing

Hipihiljaisuudesta hyvää päivää! Nämä päivät tuntuvat kiitävän ohi ihan hillitöntä vauhtia, jokaiselle vapaahetkelle on olevinaan jotain tärkeää tekemistä ja iltaisin olen ollut niin puhki (tai tekemässä kynsiä), ettei blogikirjoituksia ole tullut aikaiseksi. Mulla on monet kynnet jonossa valmiina esittelyyn, mutta kuvien vesileimaaminen ja jonkinlaisen järkevän esittelytekstin tuottaminen tuntuu nyt melkoiselta ponnistukselta. Haittaako jos en runoile siis sen kummemmin lakkauksista?

20140407-152456.jpg

Näissä kynsissä pääosassa on Essien Resort fling -kokoelman nimilakka Resort fling (duh!). Tämä oli itselleni ainoa hankinta kyseisestä kokoelmasta, muut lakat olivat sellaista Been there done that -osastoa. Tämänkin lakan päädyin laittamaan kiertoon yhden ainoan kokeilukerran jälkeen, lakka vaati tyydyttävään peittävyyteen 3 kerrosta ja mulle se on liikaa. Lisäksi Resort flingin persikkainen väri ei oikein sopinut ihonsävyyni, joten ihan hyvillä mielin päästin sen eteenpäin. Kaunis lakka kyllä, mutta minulle väärä 🙂

20140407-152451.jpg

Yksinkertaisena koristeluna kynsillä on Instagram-käyttäjä @nailsofjessiek:n inspiroimana simppelit viivat, jotka tein ohuita kynsivinyylejä ja Glistening snow’ta apuna käyttäen.

20140407-152446.jpg

Jos teillä on muuten joskus tylsää, niin käykääpä lukemassa Jessien vastauksia hänen omiin kuviinsa tulleisiin kommentteihin – ne on täyttä kultaa! Kommentoijat kyselevät asioita, jotka Jessie on jo maininnut kuvateksteissä ja tämän jälkeen samoja asioita utelevat saavat sitten enemmän ja vähemmän mustalla huumorilla varustettuja vastauksia. Priceless. Hänellä on 167 000 seuraajaa, joten saattaa olla että jossain vaiheessa samoihin kysymyksiin vastailu voi jo syödä naista, varsinkin kun vastaukset löytyvät poikkeuksetta kuvateksteistä, joita seuraajat eivät tunnu lukevan ollenkaan.

20140407-152441.jpg

Translation: Here’s a polish that didn’t stay with me for long. Resort fling by Essie was the only pick for me from the Resort Fling collection, but its color was way too peachy for my skin tone. I did the simple striping with help from IG’s @nailsofjessiek striping tutorial and nail vinyls. If you have some spare time you should definitely check out Jessie’s responses to some of the people who have commented on her photos – they’re priceless!

Kynsillä:

  • Essie – Resort fling
  • China Glaze – Glistening snow
  • Glisten&Glow – HK Girl Top Coat

20140407-152430.jpg

 

 

Mainokset

6 thoughts on “Resort fling is not my thing

  1. Haha mä aina viihdytän itseäni noilla instagram-kuvien kommenteilla 😀 Joskus luen Glitterin (glittersuomi) kuvien kommentteja ja siellä on just tätä, että jos kuvatekstissä lukee ”Vain tänään ja huomenna hiuspinnit kaksi yhden hinnalla”, niin ensimmäinen kommentti on tietysti ”eka tykkäys ja eka komma voiks seuraa” ja siitä lähtien sitten kysellään että mikä on tarjouksessa, milloin, onko se siis jo tänään, milloin tarjous loppuu, siis jos ne maksaa 2,90 niin paljonko kaks siis maksaa, siis tosi kallista, onks näitä siinä ja siinä glitterissä, myydäänkö noita pinneja Glitterissä jne 😀 Siellä tosin seuraajakunta koostuu enimmäkseen näistä 12-vuotiaista Robin-faneista 😀

    • Se on halpaa huvia! 😀 Joo noi X:n tykkäyksen mainitsijat on ihan oma lukunsa; mitä nautintoa siitä saa että se on päästävä mainitsemaan? Ei luulis olevan ylitsepääsemättömän vaikeaa lukea ne god damn kuvatekstit. SMH.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s