Ajatukset muualle

Tervehdys kaikille!

Ajattelin pikkuhiljaa aktivoitua jälleen täällä blogin puolella, vaikka tilanne on vielä perhepiirissä sama. Perheenjäsenemme tilanne on edelleen vakava, mutta koska tällä hetkellä voimme vain odottaa, haluan palata jälleen blogini pariin ja saada ajatuksiin välillä jotain muutakin kuin murehtimista. Lapset pitävät onneksi siitä huolen, että arjen rutiinit pyörivät oli tilanne mikä tahansa, mutta tuntuu että kynsilakkojen kanssa touhuaminen (lenkkeilyn lisäksi) on mulle se oma henkireikä, johon on hyvä paeta kun muu arki tarjoaa murhetta. Instagramissa minua seuraavat ovat varmasti huomanneet, että lakkaustahtini ei ole blogihiljaisuuden myötä hiipunut – päinvastoin. Esiteltäviä lakkauksia on johossa vaikka kuinka, joten aloitan suman purkamisen yksistä mieluisimmista lakkauksista pitkään aikaan:

20140318-145920.jpg

Teistä jotkut saattavat muistaa taannoisen avautumiseni Nicole by OPI -pullojen rumuudesta – tässä lakkauksessa ei paljoa pulloa päivitellä, kun Lips are dripping honey -glitterlakka on näin tajuttoman kaunis. Säihke livenä oli aivan mieletön!

Laitoin kynsien pohjalle 2 kerrosta Essien Sugar daddya, joiden jäljeltä kynnet jäivät todella luonnollisen värisiksi. Sen jälkeen tupsuttelin meikkisienellä tippeihin China Glazen I’m not lionia ja sen päälle vielä samalla tekniikalla Lips are dripping honey:ta.

20140318-145924.jpg

Päällyslakkana tuttuun tyyliin HK Girl ja tuijottelukynnet olivat valmiit. Tykkäsin näistä niin paljon, että olin näillä poikkeuksellisen pitkään, yli 4 päivää.

20140318-145929.jpg

Lakkauksen loppumetreillä mattasin kynnet vielä OPI:n mattapäällyslakalla, ja tykkäsin (jälleen kerran) myös matatusta pinnasta:

20140318-150556.jpg

Translation: To get my mind off the sad things that’s going on in my family’s life at the moment I decided to activate my blog again. The situation in our family is still the same and all we can do is wait. Our kids keep me occupied during day (and night) time and nail polish is the thing that gives me something else to think about. I’ve done loads of manis while I haven’t been updating the blog and here’s the first one I’d like to present. A lovely glitter gradient using Sugar daddy by Essie, I’m not lion by China Glaze and the gorgeous Lips are dripping honey by Nicole by OPI.

Kynsillä:

  • Essie – Sugar daddy (2 krs)
  • China Glaze – I’m not lion
  • Nicole by OPI – Lips are dripping honey
  • Glisten & Glow – HK Girl Top Coat
  • (OPI – Matte Top Coat)

20140318-145946.jpg

Advertisements

15 thoughts on “Ajatukset muualle

  1. Taas ihanan simppelit, mutta silti näyttävät kynnet. 🙂

    Sun hypetyksen johdosta tilasin itsellenikin kokeiluun tuota HK Girlin päällyslakkaa ja voi että kun se on ihana tapaus! Se on paljon ohuempaa koostumukseltaan kuin seche mutta silti ihanan helppo levittää! Onneksi luotin sanaasi niin paljon että tilasin heti 2 pulloa. 🙂

    Voimia sinulle!! ❤

  2. Päivitysilmoitus: Lempilakkaukset vuodelta 2014 | Kynnet iskussaan ☆

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s