Eka blogigallup!

Dear international readers, this blog post is only in Finnish – sorry for that! 

Scratch me with your nails -blogin Roosa haastoi mut elämäni ekaan blogigallupiin, josta tietysti otan kopin ja kerron omasta kynsinurkastani seuraavaa:

YLEISTÄ  
Milloin perustit blogisi? 

23.8.2013. Olin hetkeä aikaisemmin laittanut pystyyn kynsiaiheisen sivun Facebookiin säästääkseni kavereita kynsitulvalta, mutta koska pidin FB:n ominaisuuksia rajoitettuna lakkauksista höpöttämiseen, taivuin lopulta ja tein myös tämän blogin.
Mistä blogin nimi tulee? 

Tätä en olekaan muuten aikaisemmin kertonut! Kun lähdin miettimään kynsiaiheiselle FB-sivulle ja blogille nimeä, halusin saada sen linkittymään johonkin itselleni tärkeään (kynsien lisäksi, siis) ja silloin kuvaan astui itselleni tärkein suomalainen bändi, CMX. Heidän kappaleessaan Todellisuuksien yleiset luokat I-IV on kohta:

”…lintujen korskea huuto
kynnet iskussaan metalli
yön keskellä villit silmät
tuulentekijän siivet
kuolleidenkirja kainalossa
nainen istuu junassa
katsoo tyhjin silmin ulos…”

Ei mikään kaikkein mieltäylentävin teksti, mutta tuo ’kynnet iskussaan’ kolahti niin täydellisesti, että halusin sen ottaa käyttöön. Tykkäsin myös siitä, että nimessä ei ole ääkkösiä, helpottaa kummasti nettielämää.
Mikä on nimimerkkisi tarina? 

Nimimerkki on taas peruja muutaman vuoden takaa, kun katsoimme into piukeena mieheni kanssa dvd:ltä maratonina aivan mahtavaa draamasarjaa The Forsyte Saga (2002) eli suomeksi Forsytein taru. Siinä yhtenä päähenkilönä on Ioan Gruffuddin esittämä arkkitehti Phillip Bosinney, jonka nimi lausuttiin englanniksi ’Bo-sini’. Mietin jo silloin, että tuossapa olisi loistava nettinikki, sillä etunimeni siviilissä on Sini. Otin sen sitten jossain vaiheessa käyttöön, ja sillä tiellä ollaan vieläkin. Instagramistakin minut löytää @sinney -nimellä 🙂

ARKISTO 
Näytä jokin vanhoista bannereistasi 

Mulla ei ole ollut bannereita täällä koskaan. En ole vaan saanut aikaiseksi tehdä sellaista, ihan blogin ulkoasun perustekstillä siis mennään. Idea kyllä olisi, mutta mistäköhän taikoisin ajan ja tietotaidon sen tekemiseen? En vieläkään ole täysin sinut tämän MacBookin ja sen ominaisuuksien kanssa, vaikka olen käyttänyt samaa läppäriä jo reilu 3 vuotta.
Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään 

Kyllä mä hymyilen ihan jokaiselle kommentille mitä blogiin jätetään, niistä tulee aina ihan mielettömän hyvälle tuulelle! Viimeksi taisin kuitenkin oikein ääneen nauraa Wasting Lifestylen Emman kommentille, kun ilmoitin löytäneeni tavan postata suurempia kuvia. Hänen reaktionsa oli jotenkin niin helpottuneen riemuisa ’JES! Viimein isommat kuvat’ 🙂
Muutama kuva sinusta eri vuosilta 

20140304-092941.jpg

Helmikuu 2014 – uusi hius!

Toukokuu 2013

Toukokuu 2013 – pari viikkoa ennen kuopuksen syntymää ❤

POSTAUS 
Postaus, mistä olit erityisen ylpeä? 

Olin tosi ylpeä postauksesta, jossa GioNails-blogin Giovanna esitteli oman lakkauksensa. Omista postauksistani ehkäpä ylpein olen tästä, jossa käytin ensimmäistä kertaa Essien Warm and toasty turtleneckiä. Tulen vieläkin hyvälle tuulelle, kun muistelen miten iloiseksi tuo lakka minut sai (asia, jonka vain toinen NPA voi ymmärtää…).
Postaus, joka oli kuukauden suosituin? 

Helmikuussa 2014 Nail Vinylit testissä -postaus vei voiton.
Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän? 

Robbie Williamsin 40-vuotissynttäreitten kunniaksi tehdyt kynnet RW40 -postauksessa ❤ Lakkaus ei nyt varsinaisesti edusta lakkaustyyliäni, mutta se on tehty kaikella rakkaudella teiniajan kaukorakkauttani ajatellen.

SEKALAISTA 
Oletko tehnyt teemaviikkoa? 

Teemaviikkoa en ole tehnyt, mutta teemakynsiä useammatkin. Lähinnä musiikkiaiheisia, musiikki on mulle muutenkin lähellä sydäntä. Olen tehnyt mm. muutamat Robbie-kynnet sekä viimeisimpänä Freddie Mercury -kynnet.
Onko sinulla yhteistyökumppaneita? 

Ei ole 🙂
Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa? 

No en ole ollut sellaisessakaan! Satakunnan kynsihörhöjä olisi kyllä kiva päästä tapaamaan 🙂

TILASTOT 
Kävijämääräsi tällä hetkellä? 

Mitenköhän tämän tiedon saa WordPressin tilastoista? Etsin vaan en löytänyt…
Lukijamääräsi tällä hetkellä? 

110 jos lasketaan vain blogi (FB:n puolella 842 tykkääjää ja Instagramissa seuraajia 2259)
Sivunkatseluja tällä hetkellä? 

Aika tarkkaan 11000

LUKULUETTELO 
Blogi, minkä postauksia odotat eniten? 

Luen mielelläni kaikkien niiden blogien postauksia, jotka olen ottanut Bloglovinissa seurantaan, mutta ehkä ykköseksi nousevat Better Nail Dayn julkaisut, Sissillä on niin omaa silmää miellyttävät kuvat aina postauksissaan 🙂
Blogi, joka on luettelon ensimmäinen tai viimeinen? 

Listassa ekana on Acetone and Old Lacquer
Blogi, mihin liityit lukijaksi viimeksi? 

Taisi olla Giovannan GioNails 🙂
KUVIA 
Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi

20140304-092908.jpg

Pidän tätä kuvaa kaikessa yksinkertaisuudessaan tärkeänä, sillä tällaiset pohjat lakkausteni alta löytyy aina. Kaksi kerrosta CND Shellacin Clearly pinkiä kahden viikon välein uusittuna pitää lakkauksen pohjan hyvänä ja kynnet iskussaan (hehheh).

20140304-093020.jpg

Tämä kuva nyt ei siroudella tai lakkauksen laadulla pääse elvistelemään, mutta pidän sitä tärkeänä kuitenkin: nämä olivat ensimmäiset kuvat, jotka otin lightboxissa ja valaistuksena käytin uutukaisia päivänvalolamppuja. Rakkautta ensi kuvalla! Kynsillä sattumalta testimielessä tehdyt ensimmäiset leopardipilkut.

20140304-093457.jpg

Ylläoleva kuva on viime kesältä ja pidän lakkausta aikanaan ihan mielettömän hienona: nyt vaan ajattelen, että mitä hittoa olen ajatellut 😀 Olen kyllä siinä mielessä kuvaan tyytyväinen, että olen mielestäni tullut aika pitkälle niin lakkausten väriharmoniassa, siistimisessä ja kuvaamisessa (mikä koura!). Näemmä tässäkin harrastuksessa harjoitus tekee -jos ei mestaria, niin ainakin paremman lakkaajan.

Kiitos Roosalle haasteesta, tällainen oli blogini eka gallup 🙂 Laitan haasteen eteenpäin Wasting Lifestylen Emmalle, Kynsisirkuksen Kaisalle sekä 10 Kynttä Laudalla -blogin Inkiväärille 🙂

YLEISTÄ  
Milloin perustit blogisi? 
Mistä blogin nimi tulee? 
Mikä on nimimerkkisi tarina? 

ARKISTO 
Näytä jokin vanhoista bannereistasi 
Viimeisin kommentti, joka sai sinut hymyilemään 
Muutama kuva sinusta eri vuosilta 

POSTAUS 
Postaus, mistä olit erityisen ylpeä? 
Postaus, joka oli kuukauden suosituin? 
Postaus, minkä haluat kaikkien näkevän? 

SEKALAISTA 
Oletko tehnyt teemaviikkoa? 
Onko sinulla yhteistyökumppaneita? 
Oletko ikinä ollut blogitapahtumassa? 

TILASTOT 
Kävijämääräsi tällä hetkellä? 
Lukijamääräsi tällä hetkellä? 
Sivunkatseluja tällä hetkellä? 

LUKULUETTELO 
Blogi, minkä postauksia odotat eniten? 
Blogi, joka on luettelon ensimmäinen tai viimeinen? 
Blogi, mihin liityit lukijaksi viimeksi? 

KUVIA 
Näytä kolme tärkeää kuvaa blogistasi

Advertisements

4 thoughts on “Eka blogigallup!

  1. Kiinnostavaa! Kiitos haasteesta! 🙂 Saattaa kyllä hetki mennä että ehdin tehdä tämän, pikkunen stressi tän ekan teemaviikkoni kanssa 😀 mä en tajua miten KUKAAN ehtii postata joka ikinen päivä, oon ihan lirissä 😀

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s