Jouluklassikko

Tuntuu vähän hölmöltä vetää näin jouluisa ässä hihasta jo tässä vaiheessa joulukuuta, mutta mitäpä tuosta. Kynsillä on siis tällä kertaa oikea klassikko, China Glazen Ruby pumps. Lakka on ollut minulla jo parisen vuotta, siitä huolimatta olen tainnut lakata sillä vasta kerran ennen tätä kertaa – huutava vääryys! Lakka on nimittäin minulle THE joulunpunainen kynsilakka, ja olenkin hillonnut sen uusintakäyttöä nimenomaan joulukuulle.

20131209-100504.jpg

Aikaisemmin, kun kynteni olivat huomattavasti nykyistä mittaa lyhyemmät, käytin enemmänkin China Glazen lakkoja. CG oli minulle silloin kynsihurahduksen alkuaikana ensimmäinen ns. suuren maailman lakkamerkki johon tutustuin: hyvä laatu, valtava värivalikoima ja edullinen hinta yhdistettynä lakkojen saatavuuteen eBaysta avasi aloittelevalle kynsilakkafriikille todellisen taivaan. Nyt, kun kynteni ovat ainakin omalla mittapuullani pitkät, en ole enää käyttänyt China Glazen lakkoja niiden kapean sudin takia. OPIn, Essien ja Essencen leveät sudit sopivat lakkauskäteeni paremmin ja CG:t ovat jääneet vähemmälle huomiolle. Ruby pumpsia lakatessani totesin kuitenkin, että aivan hyvin tällaisella kapeammallakin sudilla kynnet lakkaa, johtuiko tämä sitten lakan helposti levittyvästä koostumuksesta vai mistä. Laitoin kynsille 2 kerrosta.

20131209-100516.jpg

Keskisormiin lakkasin 3 ohutta kerrosta Barry M:n Textured Glitter -kokoelman Majestya. Kyseessä on hiekkalakka, mutta siloitin lakkapinnan kahdella Seche-kerroksella sileäksi.

20131209-100449.jpg

Nimettömien pohjalle laitoin 3 kerrosta Essien Blancia. Olen nyt käyttänyt valkoista pohjaa jo 3 manissa perätysten, ja alan pikkuhiljaa päästä jyvälle siitä, miten tätä lakkaa kannattaa käsitellä. Kerta kerralta saan aikaan siistimmän lopputuloksen – hyvä minä! Blancin päälle leimasin joulumanin henkeen lumihiutaleita kullan- ja pronssinvärisillä lakoilla Galsin laatasta 41 sekä Bundle Monsterin laatasta BM-014.

20131209-100456.jpg

Vielä punaiset strassit suurimman lumihiutaleen keskelle ja jouluisa mani numero 2 on valmis 🙂

20131209-100551.jpg

Kynsillä:

  • China Glaze – Ruby pumps
  • Barry M Textured Glitter – Majesty
  • Essie – Blanc
  • leimauslakat: Konad Special Polish Light Bronze & Barry M Gold Foil
  • leimauslaatat: Gals GA41 & Bundle Monster BM-014

20131209-100438.jpg

Mainokset

4 thoughts on “Jouluklassikko

  1. Päivitysilmoitus: Joulukuun top 4 | Kynnet iskussaan ☆

  2. Päivitysilmoitus: China Glaze – Ruby Pumps | Kynnet iskussaan ☆

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s