Olishan se pitänyt arvata!

Mä niin arvasin tämän. Kesäkuussa pistin Facebookissa pystyyn kynsien lakkailuun liittyvän sivun, ja jo silloin pelkäsin, että jossain vaiheessa nälkä tulee kasvamaan syödessä, ja haluan pitää näistä kynsijutuista myös blogia. Eikä päästy edes syyskuulle, ja täällä sitä nyt sitten ollaan!

Olen  aina tykännyt kauniista kynsistä ja silloin tällöin intoutunut lakkailemaan omiani. Joskus 2005 innostuin oikein kunnolla perinteisestä ranskalaisesta manikyyristä, mutta vielä silloin en tiennyt mitään hyvälaatuisista lakoista ja varsinkin pikakuivattavista päällilakoista, joten illan lakkauksen jälkeen aamulla paljastuneet lakanan kuviot kynsillä ja parissa päivässä lohkeilevat kynsilakat eivät innostaneet jatkamaan harrastusta kovinkaan pitkälle. Kynteni ovat aina olleet lisäksi liuskoittuvat ja katkeilevat, eikä kynsinauhojen kunnossakaan ole tällaisella atoopikolla hurraamista, joten ajattelin aina että ehkä nätit kynnet eivät vaan ole mua varten.

Kesällä 2012 innostuin työkaverin vinkkauksesta varaamaan ajan rakennekynsien tekijälle, joka loihti minulle upeat geelikynnet. Jaksoin huollattaa niitä nelisen kuukautta, mutta jossain vaiheessa ne eivät vaan enää tuntuneet omilta. Odotin tuolloin nuorempaa muksuamme, ja jotenkin yhdistin alkuraskauden pahoinvoinnin niihin geeleihin enkä enää pystynyt katsomaan kynsiäni yökkimättä. Geelit jäi siis pois.

Tykkäsin kuitenkin geelien kanssa siitä, että kynnet olivat jatkuvasti siistit ja kehtasin pitää niitä esillä työssäni. Rupesin etsimään korvaavaa keinoa pitää kynnet iskussaan (heh!) ja törmäsin netissä CND Shellac -kestolakkoihin. Niistä voisin kuitenkin höpistä vaikka kuinka pitkään, joten taidanpa tehdä niistä oman postauksensa.

Siispä lyhyesti tervetuloa kynsiblogiini, tästä lähtee! 🙂

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s